Tekstit

8.

Kuva
Tutustun naiseen joka otti minuun yhteyttä Rajatiedon keskuksessa pitämäni alustuksen jälkeen. Käytän tässä hänestä nimeä Saila. Hän kokee voimakkaasti toisten ihmisten energiat. Energiani vaikuttavat häneen voimakkaasti. Tapaamme Kirjasto 10:ssä. Katselen siellä Sailan energioita ja kerron kuvista joita näen. Kanavointini avulla hänen on helpompi hahmottaa tilannettaan ja löytää ratkaisuja. Välitän energiaa. Hoidon saatuaan hän tuntee olonsa paremmaksi niin henkisesti kuin fyysisestikin. Energiatasoni on kohonnut edellisessä postauksessa kertomani ryhmämeditaation vaikutuksesta. Tietoisuuteni laajentuessa olen huomannut muualta tulleita tarkkailijoita ympärilläni jo jonkin aikaa. Heitä on monen näköisiä. Kaikki he koettavat näyttää ihmisiltä mutta eivät useimmiten onnistu yrityksessään kovinkaan hyvin. Myös uusi ystäväni havaitsee heitä kirjastossa ja kaupungilla. Saila, kuten Leilakin, kokee toisten ihmisten energiakentät häiritsevänä. Minulla on ollut jo jonkin aikaa tunne, että Sai...

Seuraava tapaaminen:

Kuva
Paikka: Kirjasto 10, ryhmätyöhuone, Elielinaukio 2 G Tervetuloa! Aika: 27.2 klo 15–18

7.

Kuva
Seuraavana päivänä järjestämme Leilan luona meditaatiomatkan johon osallistuu viisi ihmistä. Olemme suunnitelleet tapahtumaa jo jonkin aikaa. Vien meditaatiossa muut osallistujat mukanani puutarhaan josta siirrymme tuttuun lahdenpoukamaan. Siellä on kallio ja taustalla metsää. Rannalla odottaa avaruusalus, kehäpallo johon sulkeudumme. Tästä eteenpäin annan Leilan ohjata, sillä hän hallitsee moniulotteisen kokemisen jota nyt harjoittelemme. Tehtävänämme on nähdä itsemme yhtä aikaa sekä aluksen sisä- että ulkopuolella. Tarkoitus on myös havaita aluksen pyörivä liike ja spiraali lentorata. Matkaamme maailmankaikkeuden keskustaan ja myöhemmin sen laidalle. Tehtävänämme on siirtyä tumman pilven päälle. Jostakin syystä olen ainoa joka suorittaa tämän siirtymisen. Leila päästää irti ohjauksesta. Saamme tutkia ja toimia kuten parhaaksi näemme. Koen valtavan vapauden tunteen. Kiihdytän ja hidastan nopeuttani ja liikun kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Kokemus on todella vapauttava ja upea. ...

Seuraava tapaaminen:

Kuva
Paikka: Kirjasto 10, ryhmätyöhuone, Elielinaukio 2 G Tervetuloa! Aika: 6.2 klo 15–18

Vähän aikaa sitten

Kuva
sain uusia mielenkiintoisia kokemuksia jotka kertovat jotakin hyvin oleellista tietoisuuden luonteesta, siitä kuinka tietoisuus liittää kaiken yhteen, kuinka kaikki tapahtuu tietoisuudessa. Eräs ystäväni kutsui minut mukaan tilaisuuteen jossa tarkoituksena oli puhdistaa toisessa kaupungissa sijaitsevan rakennuksen huonoksi koettuja energioita Helsingistä käsin. Samalla haluttiin poistaa erään henkilön perhepiiriä sitovia ja rajoittavia energioita. Minut pyydettiin mukaan tapahtumaan viime hetkellä poisjääneen osallistujan tilalle. Meditatiivisessa tilassa lähetimme taloon ja siellä asuville ihmisille valon ja rakkauden ja valon energiaa. Sovelsimme myös eräässä kirjassa neuvottua menetelmää. Muuntuneessa tietoisuuden tilassa näin pitkätukkaisen pikkutytön jonka hiuksia voimakas ilmavirta veti taaksepäin. Myöhemmin sain kuulla että talossa oli nähty usein pikkutyttö toiselta tasolta. Erityisen usein hän oli ilmestynyt talossa asuville lapsille. Tyttö oli aiheuttanut myös poltergeistilmi...

6.

Kuva
Näihin aikoihin keskustelemme paljon Leilan kanssa. Seuraavassa äänityksessä Leilalla on suora yhteys hahmoon joka johdatti meditaatioissa hänet universumien keskelle. Alla ote Leilan kanssa käydystä keskustelusta. Minä: Nyt kuuluu koko ajan tommonen pip pip pip. Leila: Se johtuu siitä että sä tiedät… Minä: Että tätä nauhotetaan. Se ei haittaa mua yhtään. Mä en edes tajuu kuinka iso juttu tää on. Siis oonks mä näin tärkee tyyppi. (Naurua) Mähän sanoin sulle etten mä osaa kysyä mitään juttuja. Tää on nyt kaiken kaikkiaan niin iso juttu. Tää on niin iso juttu. Leila: No niinhän se on, sanoo täältä. Onhan se toisaalta, mut tätä on odotettu kauheen kauan, että tää lähtee purkautumaan, että tää herätys tulee. Kaikki muut on jo hereillä ja odottaa vaan. Minä: Kaikki muut on hereillä? Leila: Niin. Minä: Kaikki muut sivilisaatiot? Leila: Niin, muut on hereillä. Minä: Sit mulle tuli tällanen typerä kysymys, et onks hällä antaa mitään lukuja näitten sivilisaatioiden määristä, ääretön määrä varma...

5.

Kuva
Teemme yhdessä mielikuvameditaation josta olen maininnut aikaisemmassa blogissani. Kuuntelen kuinka Leila kertoo minulle meditaation aikana näkemästään. Näemme lahdenpoukaman ja kallion jolle ilmestyy hahmo jota seuraamme. Tämä hahmo johdattaa Leilan paikkaan universumien keskelle. Universumit ovat asettautuneet kehäksi hänen ympärilleen. Niitä on äärettömän paljon ja ne ovat reunoiltaan sisäkkäisiä. Näky on sanoinkuvaamattoman kaunis. Tässä tilassa Leilan valtaa äärimmäinen rauha, hänen on hyvä olla... Leila kysyy hahmolta erilaisia asioita ja saa vastauksia. Minäkin tutkin meditaatiossa universumeita eri näkökulmista. Palattaessa takaisinpäin Leila huomaa reitin sivussa kivisen kaupungin. Kysyn, haluaako hän mennä tutkimaan paikkaa tarkemmin. Saan myöntävän vastauksen. Leilan löytämässä kaupungissa kaikki talot on rakennettu suurikokoisista kivistä ja ikkunoissa ei ole laseja. Kaupunki on muurin ympäröimä. Sen keskellä on suuri tori. Torin poikki juoksee kourussa vettä. Leila siirty...