Minulla on näköjään tarve keskustella kanssasi.

Sehän sopii. Olen aina siihen valmis, kuten tiedät.

Jollakin tavalla tämä kuitenkin tuntuu matkimiselta.

Kaikki on matkimista ja vanhan toistoa, jos niin haluaa ajatella. Sinä vain yhdistelet aikaisemmin kokemaasi aina uudella tavalla.

Entäpä jos tässä ei ilmenekään mitään uutta?

Miksi olet siitä huolissasi? Vaikuttaa siltä että et täysin luota ohjaukseeni. Kirjoitat vain ylös vastauksiani, siinä kaikki.

Huomaan itsessäni jonkin vanhan toimintamallin nostavan päätään. Tunne ei ole voimakas, mutta silti se on selvästi havaittavissa.

Hyvä kun huomasit. Olet tulossa yhä tietoisemmaksi tunteistasi ja ajatuksistasi. Tiedät myös kokemuksesta, että tietoisuutesi voi olla täysin hiljaa ja rauhassa. Mitä nyt haluat kysyä minulta?

Kaikkein omituisinta on, että minulla ei ole mitään selkeitä kysymyksiä mielessäni. Itse aisiassa olen aika tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen.

Sittenhän kaikki on juuri niin kuin pitääkin. Et halua olla muuta kuin mitä tällä hetkellä ilmennät. Elämä ilmentää itseään sinun kauttasi, ja nautit siitä.

Vaikka koenkin olevani täysin tyytyväinen, minulla on silti tarve auttaa toisia.

Se on luonnollista. Autat toisia olemalla se mitä olet. Olen koko ajan kaikessa mukana, sillä olemme kaikki yhtä.

Jotenkin minusta tuntuu, että minun täytyisi osata tehdä kysymyksiä toisten puolesta.

Sinä voit käyttää mielikuvitustasi, kuten nyt käytätkin. Ei se sen vaikeampaa ole. Kuvittele, mitä kysymyksiä toiset ihmiset haluaisivat minulle esittää.

Hyvä on. Mikä on elämän tarkoitus?

No siinäpä vasta kysymys! Olemassaolon syy on itse olemassaolo. Voi olla että tämä vastaus ei tyydytä sinua, koska et vielä ymmärrä vastauksen koko laajuutta. Kaikki mikä ilmenee, on samanaikaisesti sekä syy että seuraus. Aikaa ei ole, kuten olemme moneen kertaan todenneet.

Miten se että aikaa ei ole, on vastaus siihen, että elämän tarkoitus on elämä itse?

Ihmiset on opetettu ajattelemaan dualistisesti. Teidän maailmassanne kaikki tapahtuu ajassa ja tilassa, mutta kokonaisuudessa ei ole kumpaakaan. Aika ja paikka ovat mahdollisuuksia jotka ilmenevät ihmistietoisuudessa. Te itse luotte kokemuksen ajasta ja tilasta, samoin kuin te luotte kaikki muutkin kokemuksenne. On olemassa ääretön määrä mahdollisuuksia. Tietoisuutenne tila synnyttää ilmentymän, nykyhetken kokemuksen.

Tarkoitatko että kaikki on jo olemassa? Muistan sinun kertoneen tästä aikaisemminkin.

Tiedät että juuri näin on asia ja sinulla on itselläsikin siitä kokemuksia.

Totta! Nämä asiat ovat minulle ymmärrettäviä, koska minulla on niistä kokemuksia (esim. vappu 2009). Kuinka voin saada muutkin ymmärtämään?

Miksi ajattelet, että se olisi sinun tehtäväsi? Sinun tehtäväsi on elää omaa elämääsi, eikä muu ole koskaan mahdollistakaan. Miksi siis mietit koko aisaa? Et sinä ole vastuussa toisten ihmisten tietoisuuden kehityksestä.

Nyt en ymmärrä. Jos on olemassa vain yksi tietoisuus, kuinka en olisi vastuussa kaikesta kokemastani?

Kysymys on siitä mitä voit tehdä kunakin hetkenä. Kysymys on siis tietoisuutesi tilasta ja tasosta. Erillisyydessä et voi vaikuttaa mutta ykseystietoisuudessa voit.

Elänkö erillisyydessä, silloin kun esitän kysymyksen, mitä voin tehdä auttaakseni toisia oivaltamaan.

Erillisyydessä elävä tekee tuollaisen kysymyksen. Jos elät ykseystietoisuudessa, ymmärrät, että kaikki tapahtuu aina kuten täytyykin tapahtua.

Käytät erillisyyden illuusioita toimiessasi maailmassa, erillisyyden maailmassa. Tärkeää on muistaa, että tuo maailma on vain pelkkä illuusio. Ykseystietoisuudessa ei ole erikseen syytä ja seurausta, on vain prosessi. Prosessi on sen ilmentämistä joka on jo olemassa. Kyse on siis havaitsemisesta, tietoiseksi tulemisesta ja muistamisesta. Vähitellen koetaan vain yksi tietoinen kollektiivi jota myös Jumalaksi tai elämäksi kutsutaan.

Kuinka minä voin keskustella tuon kollektiivin kanssa jos sitä ei vielä ole olemassa?

Kyllä sinä tiedät vastauksen.

Aikaa ei ole olemassa.

Juuri niin. Kaikki on jo olemassa. Osat voivat kommunikoida keskenään tässä ja nyt, koska kaikki on yhtä.

Kuulostaa äärimmäisen yksinkertaiselta.

Sitähän se onkin.

Miksi minusta tuntuu, että useat tuntemistani ihmisistä suhtautuvat Jumalaan jonakin erillisenä

asiana.

Niinhän sinäkin teet jos keskustelet kanssani.

Totta, mutta tämä on vain tapa käsitellä asioita, pyrkimys tehdä se muille ymmärrettäväksi. Yksin ollessani mieleni on suhteellisen hiljaa.

Tarkoitat siis, että tämä on vain eräs tapa siirtää kokemuksiasi toisille ihmisille.

Juuri sitä tarkoitan. Olen lukenut kirjat ”Keskusteluja Jumalan kanssa” ja havainnut että voin käyttää samaa metodia. On mahdollista, että minulla ei ole uutta sanottavaa. Koen asiat hyvin samalla tavalla kuin tuossa kirjasarjassa.

Haluatko vielä jatkaa keskustelua?

En tiedä, eikä minun tarvitsekaan tietää. Minusta tuntuu että tämä keskustelumme on hajanaista eikä johda mihinkään.

Huomaatko kuinka olet jälleen luonut uuden käsityksen, tällä kertaa siitä kuinka keskustelumme pitäisi edetä.

Huomaan kyllä. Ymmärrän että kiinnittymiseni estää minua näkemästä kokonaisuutta. Kiinnittymiseni vaikuttavat aina ilmentymiseen.

Kuuntelen tuota riemulla. Jatka vain.

Huomaan kiinnittymiseni. Samanaikaisesti oivallan että erillisyyttä ei ole eikä siksi erillistä Jumalaakaan. Kaikki on ilmentymistä ja ei-ilmentymistä. Koska olen tämän oivaltanut, ahdistuneisuuteni on vähentynyt tai poistunut. Jos sitä joskus ilmeneekin, suhtaudun siihen uudella tavalla. Se on väline, avain, kokonaisuuden ymmärtämiseen.

Kuinka niin?

Jos havaitsen reagoivani johonkin epämiellyttävällä tavalla, en enää etsi syytä itseni ulkopuolelta. Kaikki on minua. Otan vastuun kokemastani. Alan tutkia itse tunnetta. Mitä se kertoo minulle, mikä on sen tarkoitus. Voin myös antaa tunteen olla. Tiedän että se on vain pelkkä jäänne, ehdollistuma joka ei vastaa nykyhetken olosuhteita. Se on jotakin mitä en halua ja tuo tieto itsessään riittää. Jos elän nykyhetkessä, tunne on aina vain pelkkä tunne. Tiedän, että mikään ei ole pysyvää.

Vähitellen olen siis vapautumassa automaattisesta reagoinnista. Voin silti edelleen reagoida jos niin haluan. Reagoimattomuudet mahdollisuus tuo vapauden tunteen. En ole enää pelkkä automaatti tunteitteni vuoristoradassa.

Onneksi olkoon.

Onneksi olkoon itsellesi, olet onnistunut Jumalana.

Minä onnistun aina.

Tiedän sen. Haluaisitko välillä käyttää itsestäsi jotakin muuta nimeä kuin Jumala?

En minä käytä mitään nimeä. Sinähän minulle nimen annat, sinä olet kaikki mitä koet, tunnet tai ajattelet. Et voi tietää mitään tietoisuutesi ulkopuolella olevasta Jumalasta tai mistään muustakaan asiasta tai ilmiöstä. Voit nimittää minua miksi haluat, alitajunnaksesi, tietoisuudeksesi tai maailmankaikkeudeksi, kaikeksi mikä on. Ei nimellä ole väliä.

Onko se yhtä vakuuttavaa?

Ei kenellekään tarvitse todistaa yhtään mitään. Olet kokenut kaiken henkilökohtaisesti ja se riittää. Kaikki mitä koet tietoisuudessasi, on sinua, erillisyyttä ei ole. Kun autat muita, autat itseäsi. Kun et reagoi automaattisesti ja olet tietoinen, kohtaat totuuden tässä ja nyt. Siinä kaikki.

Äsken minulla oli tunne että haluan lopettaa tähän mutta nyt tuntuukin jo toisenlaiselta.

Eli jotakin uutta on syntymässä.

Tai sitten ei.

Tai sitten ei.

Joka tapauksessa tuo äskeinenkin oli kuin suoraan kirjasta.

Niinhän se olikin. Samat asiat ilmenevät yhä uudestaan uudessa yhteydessä. Mikään ei muutu paitsi kokemuksesi.