Tekstit

Näytetään tunnisteella luova tila merkityt tekstit.

Vuosi sitten

Kuva
Tutustun uusiin ihmisiin ja käyn erilaisissa tilaisuuksissa ja keskustelupiireissä joissa käsitellään rajatietoon liittyviä asioita. Ne ovat tulleet osaksi arkipäivääni. Kun tietoisuuteni kasvaa, yhteyteni kokonaisuuteen kehittyy. Parityöskentelyssä löydän ensimmäistä kertaa mediaaliset taipumukseni. Näen kuinka parilleni ilmestyy vanhempi nainen toiselta tasolta. Näen naisen ulkonäön, vaatetuksen, luonteen ja harrastukset. Saan myös tietää naisen etunimen. Parini vahvistaa, että pitää paikkansa naisen etunimeä myöten. Lopuksi välitän naiselta saamani viestin parilleni. Katselen ihmisten energioista näkemiäni kuvia. Ne auttavat ihmisiä tuntemaan itsensä paremmin henkisen kasvun tiellä. Jatkan energiahoitoja, parantavan energian välittämistä. Kanavoinnista ihmiset saavat lisää tietoa jonka avulla heidän on helpompi tehdä ratkaisuja, kohdata vaikeita asioita jne. He kokevat saavansa juuri sellaista tietoa kuin tarvitsevat. Erään kerran käydessäni äitini luona hän ojentaa minulle rannekel...

kolmas

Kuva
Ymmärrän hyvin, että et uskalla hypätä tuntemattomaan. Onhan sinut hyvin kasvatettu. Tuntemattomaan sisältyy mahdollisia vaaroja. Siksi on syytä olla varovainen. Muista kuitenkin, että maailmankaikkeus on edelleen sama. Sinä olet edelleen sen osa. Sinä vain luovut kaikista määritelmistä, sanoista ja käsitteistä. Sinä vain olet harmonisessa yhteydessä kokonaisuuteen. Niin yksikertaista se on. Tuntuuko aivan älyttömältä ajatukselta? Jos kykenet kuvittelemaan täydellisen hiljaisuuden, olet päässyt jo aika pitkälle. Siihen ei kuulu mitään määritelmiä. Tästä hiljaisuudesta nousee oivaltaminen, tietosiitä mistä on kysymys, valmis ratkaisu. Tiedän, että tämäkin on vain määrittelemistä, eikä kerro itse tapahtumasta mitään. Se on mysteeri. Sitä ei kykene selittämään ja silti se tapahtuu. Et ole erillinen. Olet yhteydessä kaikkeen jatästä yhteydestä syntyy oivallus. Kyseessä ei siis ole mikään menetelmä. Kaikki vaintapahtuu. Et sekaannu mihinkään, sillä ei ole mitään mikä sekaantuisi.Silti olet ...