kolmas


Ymmärrän hyvin, että et uskalla hypätä tuntemattomaan. Onhan sinut hyvin kasvatettu.
Tuntemattomaan sisältyy mahdollisia vaaroja. Siksi on syytä olla varovainen. Muista
kuitenkin, että maailmankaikkeus on edelleen sama. Sinä olet edelleen sen osa. Sinä vain luovut kaikista määritelmistä, sanoista ja käsitteistä. Sinä vain olet harmonisessa yhteydessä kokonaisuuteen. Niin yksikertaista se on. Tuntuuko aivan älyttömältä ajatukselta?

Jos kykenet kuvittelemaan täydellisen hiljaisuuden, olet päässyt jo aika pitkälle. Siihen ei kuulu mitään määritelmiä. Tästä hiljaisuudesta nousee oivaltaminen, tietosiitä mistä on kysymys, valmis ratkaisu. Tiedän, että tämäkin on vain määrittelemistä, eikä kerro itse tapahtumasta mitään. Se on mysteeri. Sitä ei kykene selittämään ja silti se tapahtuu. Et ole erillinen. Olet yhteydessä kaikkeen jatästä yhteydestä syntyy oivallus. Kyseessä ei siis ole mikään menetelmä. Kaikki vaintapahtuu. Et sekaannu mihinkään, sillä ei ole mitään mikä sekaantuisi.Silti olet osa tapahtumaa, itse tapahtuma. Se mikä on
ulkopuolella, on myös sisäpuolella. Ulkopuolinen voi muuttua sisäpuoliseksi ja toisin päin. Ei ole enää rajoja joita ei voitaisi ylittää.


Maailmankaikkeus on jatkuva luova tila. Siinä on kaikki mitä tarvitaan. Se on kokonainen,
ristiriidaton ja täydellinen.


Kaikki vaikuttaa kaikkeen halusimme tai emme. Havainnointi vaikuttaa havaittavaan. Mikään ei ole erillistä, kaikki on yhtä. Erillisyys syntyy käsitteistä, määritelmistä, siitä mitä me olemme sisäistäneet, mitä meille on opetettu ja minkä olemme oppineet. Todellisuus on kuitenkin aina muuta. Se on toimiva kokonaisuus. Siinä on kaikki.


Tunnelmat muuttuvat. Mikään ei ole pysyvää, ei tarvitsekaan. Tuuli liikkuu, energia,
mikä tahansa voi muuttua toiseksi. Jos olisi valmiit vastaukset kaikkiin kysymyksiin, elämä olisi tylsää. Yllätykset muodostavat kokonaisia sarjoja tapahtumia, järjestys syntyy epäjärjestyksestä. Hiljaisuus on. Hiljaisuus on mahdollisuus. Hiljaisuus ei rakenna esteitä energialle, joka sekin on pelkkä sana. Et tiedä mihin olet menossa, Ehkä se ei ole edes oleellista. Et tiedä mitään ja siksi olet avoin kaikelle uudelle. Et halua asettaa mitään vaatimuksia. Olet täydellisen avoin kaikille olemassa oleville vaihtoehdoille. Ei ole mitään eikä ketään joka voisi viedä sinulta tämän mahdollisuuden osallistua kokonaisuuden jatkuvaan muutosprosessiin. Kaikki yrittäminen, kaikki ristiriidat ovat nyt takanapäin. Olet täydellisessä onnellisuuden tilassa. Sisälläsi asuu
suuri rauha joka tarttuu kaikkeen ympärilläsi.

Et enää usko niitä jotka sanovat, että elämässä pitää olla päämääriä, unelmia. Huomaat, että on olemassa todellisuus, kokeminen. Siihen ei liity mitään vanhaa ahdistusta, ei vanhoja eikä uusia ennakkoluuloja.

Ehkä sanat eivät ole itsenäisiä. Ehkä ne vievät sinua harhaan, ehkä ne estävät sinua
näkemästä todellisuutta sellaisenaan ilman määrittelyjä. Mitä tämä käytännössä
tarkoittaa? Onko jokaisella ihmisellä oma todellisuutensa joka on silti myös yhteinen?
Onko se mahdollista vai ainoa mahdollisuus? Ehkä sinun kannattaa miettiä hetken näitä kysymyksiä. Ne saattavat tuntua merkityksettömiltä, pelkältä saivartelulta. Jos kuitenkin olet päättänyt ottaa elämän vakavasti, jos todella haluat tietää jotakin kokonaisuudesta jonka osa itsekin olet, sinun kannattaa pysähtyä hetkeksi. Saatat huomata, että monet itsestäänselvyydet ovatkin mielemme luomia käsitejärjestelmiä. Mitä on logiikan tuolla puolen? Voimmeko irrottautua syyn ja seurauksen käsitteestä ja toimia toisella tavalla. Ehkä on mahdollista oivaltaa suoraan asioita ilman monimutkaisia ajatuskuvioita.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit