Uni


Liikun tiellä muutaman metrin korkeudella. Kitkaa ei ilmene. Kadulla kulkee ihmisiä joiden ohi liu’un vauhdilla. Saavun suljettuun tilaan. Täällä sanon kykeneväni liikkumaan samalla tavalla kuin aikaisemmassakin tilanteessa. On kuitenkin liian ahdasta. En enää pysty saavuttamaan tarvittavaa vauhtia pysyäkseni ilmassa.

Myöhemmin olen yliopistolla jossa puhun kyvyistäni. Seuranani on elokuvaohjaaja joka kuuntelee minua. Hän muuttuu lapseksi ja tulee istumaan syliini. Lohdutan häntä ja sanon että asiat kyllä järjestyvät. Hän luottaa täysin tapaani toimia oikealla tavalla ja mahdollisuuksiini luoda näissä puitteissa toimiva elokuva.

Tehtäväni on oppia liikkumaan katkaisematta lattiaan kiinnitettyjä lankoja. Katkaisen ne kuitenkin kömpelyyttäni ja koetta täytyy jatkaa. Sanon johtavalle professorille että en keskittynyt tarpeeksi. Ilmoitan että minun puolestani muitten ei tarvitse jäädä odottamaan. Vie aikansa kunnes olen oppinut annetun tehtävän. Nauran koko tilanteelle ja suhtaudun siihen täysin rennosti. Professorikin nauraa. Opiskelijat jotka ovat odottaneet lupaa poistua, ovat nyt lähdössä.

Tässä vaiheessa johtava professori sanoo, ettei ole antanut poistumislupaa. Nauraen sanon, etten itsekään tiennyt että minut on hetkessä ylennetty koko laitoksen johtajaksi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit