Kaikki on muuttunut jälleen kerran

Paradoksi: Jos ei ole kokenut tietoisuuden laajentumista, ei voi sitä ymmärtää. Jos on sen jo kokenut, ei tietoa enää tarvitse.

Olen kirjoitellut tänne viime aikoina varsin laiskasti. En ole harkinnut blogistani luopumista. Olen havainnut saman kuin moni ennen minua: kokenut tilan jonka ilmaiseminen sanojen avulla on mahdotonta. Tässä tilassa en enää etsi yksittäisiä syitä jotka vaikuttavat tapahtumiin, on vain kokonaisuus jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Kun katson taaksepäin, voin huomata erilaisia vaiheita kehityksessäni. Jos jotakin kiinnostaa, nämä vaiheet ilmenevät aikaisemmissa teksteissäni.

Tänne ilmestyy vähitellen lisää linkkejä YouTuubeen videoihini. Ääneni saattaa kuulostaa oudolta, sitä ei kannata ihmetellä. Kaikki johtuu lievästä transsista. En tiedä lainkaan mitä on tulossa. Yllätyksellisyys lisää onnellisuutta.

Videoita voi nimittää kanavoinniksi tai joksikin muuksi. Kokeminen on oleellisinta. Ehkä joskus myöhemmin alan taas kirjoittaa enemmän.

Tässä kaksi harjoitelmaa apuna känny ja Windows:



Kommentit

Helena sanoi…
Tähän törmään uudestaan ja uudestaan, että pitäisi keskittyä mielen hiljentämiseen ja kokemiseen, eikä niinkään tiedonetsintään. Itse koin juuri muuntuneen tietoisuuden tilan, ja yllätyin siitä, miten helposti se tapahtui - mutta siellä pysyminen ja analyyttisen mielen hiljentäminen olikin sitten toinen asia.

Nykyajan elämä on niin hektistä, että monen on vaikea löytää hetkiä hiljentymiseen (varsinkin, jos on pieniä lapsia...). Mutta siihen pitäisi pyrkiä. Sen takia tämä puhuminen/kirjoittaminen/lukeminen tuntuukin vähän ajan hukkaamiselta (jos nyt aikaa voi hukata), mutta toisaalta tässä vaiheessa kollektiivista kehitystä on tärkeää, että tietoa levitetään mahdollisimman paljon.

Tämän blogin suosituimmat tekstit