Samaa asiaa voi lähestyä monin eri tavoin. Paljon riippuu siitä minkä käsitejärjestelmän tai valmiin maailmankatsomuksen havaitsija on omaksunut. Samasta ilmiöstä tai tapahtumasta voidaan puhua käyttäen hyvin erilaisia termejä ja selitysmalleja. Joku lähestyy kysymystä psykologian avulla, toinen käyttää uskonnollista terminologiaa, kolmas luottaa nk. terveeseen järkeen jne..

Mitä lukkiutuneempia olemme valmiisiin malleihin ja käsitejärjestelmiin, sitä vähemmän näemme ja ymmärrämme. Vaikka kaksi ihmistä puhuisi samasta asiasta, voi olla, ettei löydy yhteistä kieltä ja kumpikin pitää omaa lähestymistapaansa ainoana oikeana. Jokainen tarkkailee kokonaisuutta oman todellisuusputkensa lävitse. Jokainen elää siis omassa maailmankaikkeudessaan.

Todellisuus on monin verroin ihmeellisempi ja mielenkiintoisempi kuin mitkään määritelmät. Ei kannata sulkea silmiään vain siksi että jokin tapahtuma ei sovi yhteen omaksumiemme ajatusmallien kanssa.
On mielenkiintoista pohtia miksi koemme todellisuuden eri tavoin ja kuinka paljon valmiit käsitykset ja tietoisuutemme tila vaikuttavat havaintoihimme ja konkreettisesti fyysiseen todellisuuteemme.

*

Olen jo aikaisemmin kertonut joistakin itselleni tapahtuneista aineellisen tason ilmiöistä. Mielenkiintoinen tapahtuma on materialisoituminen eli apportti. (Vähän vastaavanlaisia juttuja löytyy myös täältä.)

Tämä tapahtui vähän yli vuosi sitten:

Löydän makuuhuoneestani punaisia lautasliinoja useampana perättäisenä päivänä. Niitä ilmestyy makuuhuoneeni lattialle ja jopa työpaikallani kaapissa säilyttämääni reppuun.

Kun tutkin liinoja tarkemmin, oivallan että ne kuvaavat ihmisiä joilla tulee olemaan merkitystä elämäni myöhemmässä vaiheessa. Näen kuinka liinoihin ilmestyy uusia taitoksia silmieni edessä. Muutos on todellakin mahdollinen! Nauran sydämeni pohjasta. Nauruni tuntuu lävistävän koko maailmankaikkeuden.

Kuten kuvastakin saattaa havaita, suurin liina on aavistuksen verran tummempi ja suurempi kuin muut. Siinä ei myöskään ole samanlaisia taitoksia kuin muissa liinoissa. Joidenkin liinojen taitokset muistuttavat hämmästyttävässä määrin toisiaan.

Olen vuoden aikana tutustunut uusiin ihmisiin joista osa käy nyt keskusteluryhmässä. Meillä on samantyyppisiä kokemuksia todellisuuden luonteesta. Liikumme ”korkeamman” tietoisuuden tiloissa, meillä on nk. yliaistillisia kokemuksia. Voimme vaihtaa keskenämme kokemuksia ilman että kukaan tulee tyrmätyksi pelkkien ennakkoluulojen perusteella.

Muistan vielä ajan jolloin elämääni kuuluivat etelänmatkat, television tarjoamat tunne-elämykset, menneisyyden harmittelu ja haavemaailmassa eläminen. Kuinka tylsältä materialismin kyllästämä valtaan ja jatkuvaan taloudelliseen kasvuun pohjautuva elämäntapa tuntuukaan, kuinka kohtalokkaita sen seuraukset voivat lopulta kokonaisuuden kannalta olla.

Elämä on parhaimmillaan luovaa leikkiä. Tulkaamme lasten kaltaisiksi! Tutkikaamme maailmaa avoimin silmin ilman ennakkoluuloja!

Tuuli on kääntynyt!

Vierailu

Noin vuosi sitten jokin sinisessä lipastossani vetää puoleensa. Huomaan laatikon pohjalla kirjeen jonka tätini on kirjoittanut vuosia sitten. On kulunut todella paljon aikaa siitä kun olen tavannut hänet edellisen kerran. Kirjeessä on runo joka käsittelee sanojen suhteellisuutta ja hiljaisuuden merkityksestä. Kirjeen luettuani ymmärrän että minun on otettava tätiini välittömästi yhteyttä. Vierailustani alkaa uusi ystävyytemme.

Keskustelemme pitkään. On mielenkiintoista havaita kuinka tätiäni kiehtovat samat kysymykset kuin itseänikin. Henkisessä rakenteessamme on jotakin samaa. Tätiäni kiinnostaa kovasti miten olen soveltanut lukemaani käytäntöön ja miten todellisuudesta on paljastunut minulle kokonaan uusia puolia.

Tätini kertoo pitkään jatkuneesta selkäkivustaan. Samassa kysyn haluaako hän energiahoitoa. En ole välittänyt energiaa kenellekään aikaisemmin. Asetan käteni hänen selälleen ja annan energia virrata. Olen ajatuksettomassa tilassa. Tunnen energioiden virtaavan päälaeltani kurkun kautta kämmeniini. Jatkan hoitoa noin kymmenen minuuttia.

Istumme takaisin kahvipöytään. Hetken kuluttua tätini huudahtaa hämmästyneenä. Kaikki kipu on hävinnyt. Hän nostaa kätensä päänsä yläpuolelle sanoen, ettei tällainen ole ollut mahdollista yli vuoteen.

Kerron tädilleni kuinka Spiritualistisessa seurassa olen havainnut voivani katsoa ihmisten energiakenttiä. Tätini toivoo että katsoisin häntä ja kertoisin näkemästäni. Rentoudun ja suljen silmäni. Näen tai minulle näytettään kuvia jotka liittyvät menneisiin tapahtumiin, ihmisiin ja esineisiin jotka ovat olleet merkittävä osa tätini elämää. Hän muistaa nyt paljon sellaista minkä on torjunut tai unohtanut. Kuvat eivät ole mitenkään ahdistavia, pikemminkin vain hauskoja. Tällä tavalla vaikeittenkin asioitten käsittely on mahdollista ja vapautuu paljon patoutuneena ollutta energiaa.

Myöhemmin puhelimessa tätini kertoo että on päässyt uniongelmistaan ja migreenikin on irrottanut otteensa. Hän on pohtinut paljon näkemiäni kuvia ja sanoo tuntevansa itsensä rauhallisemmaksi ja energisemmäksi kuin pitkään aikaan.

Tästä eteenpäin vierailen usein tätini luona. Opin tuntemaan hänet paremmin. Joinakin kertoina katson myös ”toiselle puolelle”. Sieltä välittyy viestejä mm. mummoltani, tätini äidiltä joka kuoli kun olin vielä aivan pieni.