Henkisyydestä 2.

Usein sanotaan, että henkinen ihminen on tasapainossa itsenä ja ympäristönsä kanssa. Hän on rakastava ja myötätuntoinen. Hän osaa ottaa toiset huomioon ja asettaa yhteisen edun oman etunsa yläpuolelle. Hänessä asuu hiljaisuus ja rauha. Hänen värähtelytasonsa on korkea ja hänen pelkkä läsnäolonsa kohottaa muittenkin värähtelytasoa jne… Kun näitä ihmisiä on tarpeeksi, tapahtuu suuri muutos. Ristiriidat ja inhimillinen kärsimys vähenevät ja lopulta katoavat kokonaan.

Mitä tuo yllä oleva oikeastaan tarkoittaa? Henkinen ihminen ei todennäköisesti kärsi lainkaan stressistä tai ahdistuksesta. Hän elää täysin ekologisesti. Hän ilmaisee rakkauttaan ja myötätuntoaan monin eri tavoin. Määrittelyä voi todellakin jatkaa loputtomiin ja silti oleellinen jää tavoittamatta. Tavoittamatta jää itse kokemus joka sisältää kaiken. Siinä ei ole erikseen havaittavaa ja havaittua. Siinä kaikki on yhtä. Mitä tämä yhtä oleminen tarkoittaa? Voiko siitä sanoa jotakin sellaista, mitä ei ole jo jossain sanottu? Mahdollisesti, mutta mikään määritelmä ei tuo sinua yhtään lähemmäksi itse kokemusta, oivaltamista.

Usein ihmiset toivovat, että joku kertoisi heille kuinka tulee toimia, kuinka valaistua. Jo itse valaistumisen käsite voi johtaa harhaan. Siihen liittyy niin valtava määrä erilaisia määritelmiä, niin valtava määrä pyrkimistä ja yrittämistä. Todellinen muutos ei tapahdu yrittämällä, se tapahtuu oivaltamalla.

Me olemme kuitenkin kaikki erilaisia. Mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Jokaisella on omat kokemuksensa. Mieli on kiinni näissä kokemuksissa. Se tekee johtopäätöksiä, erittelee, on looginen. Mieli on jatkuvassa liikkeessä ja rauhattomuuden tilassa. Kysymys on tämän rauhattomuuden loppumisesta ja ennen kaikkea siitä mitä tapahtuu mielen hiljaisuudessa.

Kuinka suuren arvon annamme aikaisemmin kokemallemme, kuinka helposti toimimme samalla tavalla kuin aina ennekin. Muutos ei ole mahdollinen ennen kuin oivallamme, ettei mikään entinen tapa toimia tai ajatella voi synnyttää todellista muutosta.