Kukaan ei voi olla irti kokonaisuudesta, kukaan ei voi koskaan tehdä mitään mikä ei ole yhteydessä siihen mitä on aikaisemmin kokenut ja siihen millaisessa ympäristössä on elänyt ja vaikuttanut. Ei siis tarvitse olla huolissaan, ei pohtia sitä kuinka tulisi toimia. Riittää kun on avoin ja vastaanottavainen viesteille jotka tulevat ulkopuolelta ja sisältä. Näitten viestien yhteisvaikutuksesta syntyy toiminta. Niitä voi yhtä hyvin kutsua myös impulsseiksi tai vaikuttimiksi. Nimityksillä ei ole merkitystä. Merkitystä on omalla kehitystasolla, omalla värähtelytaajuudella. Mitä tämä värähtely sitten on, kuinka se vaikuttaa, mikä on sen tarkoitus. Kaikki maailmankaikkeudessa on värähtelyä. Osa tästä värähtelystä voidaan mitata erilaisin teknisin apuvälinen. Suurin osa värähtelystä jää kuitenkin havaitsematta. Jokaisella on henkilökohtainen ”kielitaito”, henkilökohtainen värähtely. Mitä ”korkeampi” on värähtelytaso, sitä tietoisempi on kokonaisuudesta, sitä enemmän näkee, kokee ja ymmärtää Ym...
Tekstit
- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Jokin aikaa sitten havaitsin epämiellyttävän tunteen sydänchakran seutuvilla. Halusin tutkia mistä on kysymys. Havaitsin että energiakentässäni, kehossani oli vielä käsittelemättömiä asioita. Minulla oli vielä vaatimuksia ja odotuksia, erilaisia toiveita. Huomasin pakottavani itseäni, olin kärsimätön. Halusin selvittää asiat yhdellä kertaa ja lopullisesti. En luottanut nykyhetken voimaan. En antanut asioitten kehittyä luonnollisesti ja omalla painollaan. Näin ei tapahtunut ensimmäistä kertaa. Tietoisuuteni herpaantui hetkeksi. Tuo prosessi kasvatti nykyhetkessä elämisen taitoani. Olen jakanut viimeaikoina rakkauden energiaa ympäristööni. Olen oppinut havainnoimaan tarkemmin, olen oppinut lisää todellisuuden luonteesta. Kun tietoisuuteni on kasvanut ja laajentunut, myös todellisuuden kokeminen on muuttunut. Ei ole erikseen havaittua ja havainnoijaa. Kaikki on yhtä. Se on jatkuva prosessi.. Siinä on omat nousunsa ja laskunsa, sattumaa ei ole. Kaikki mitä minulle tapahtuu, auttaa minua k...
- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Olen tullut uuteen vaiheeseen. On aika katsoa enemmän sisäänpäin. On aika kuunnella kehoaan. Siellä on vielä käsittelemättömiä asioita. On katsottava, kohdattava kaikki epämiellyttävätkin tunteensa jotta niistä pystyy luopumaan. Käyn tämän prosessin loppuun saakka, tuli mitä tuli. Tällä hetkellä minulla ei ole muuta sanottavaa.
Päätän käydä Maailma kylässä-festivaaleilla
- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
”Kaiken maailman kulttuurit kohtaavat kymmenettä kertaa Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla 23.–24.5.2009. Tarjolla on maailmankuvia ja mahdollisuuksia sekä musiikkia, tanssia, teatteria, taidetta ja toimintaa. Vuonna 2009 vietetään tapahtuman juhlavuotta, sillä Maailma kylässä -festivaali järjestetään kymmenettä kertaa. Tapahtuma tarjoaa mahdollisuuden saada uusia näkökulmia suvaitsevaan monikulttuurisuuteen, kehitysyhteistyöhön ja globaaliasioihin sekä vaikutusmahdollisuuksiin omassa arjessa. Maailma kylässä -festivaalin pääjärjestäjä on Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry, joka on noin 280 kehitysyhteistyötä tekevän tai muuten kehitysmaa- ja globaalikysymysten kanssa työskentelevän suomalaisen kansalaisjärjestön kattojärjestö. Kepan toimintaa tuetaan ulkoministeriön kehitysyhteistyömäärärahoista. Kepan jäsenjärjestöjä ja muita yhteistyökumppaneita on mukana festivaalilla yli 300. Festivaalialueella esittäytyy yli 200 kansalaisjärjestöä sekä oppilaitoksia, museoita, viranom...
Hei Mikko ja kiitos kysymyksistäsi!
- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Meihin vaikuttaa sekä perimämme että ympäristömme. Kaikki on yhtä. Siksi tarkka erittely on vaikeaa. Kuinka voisi tietää miten mikäkin asia vaikuttaa ja missä suhteessa. Ehkä se ei ole edes oleellista. Tärkeää on nykyhetki, tietoisena oleminen, havainnointi. Jo lapsuudessa tunsin olevani jollakin tavalla herkempi kuin muut pojat. Leikin mielelläni tyttöjen kanssa. Huolehtiminen, toisista välittäminen on ollut aina osa persoonallisuuttani. En koskaan ymmärtänyt miksi kaverini ampuivat lintuja tai kiusasivat pienempiään. Se tuntui pahalta enkä halunnut osallistua sellaiseen. Vähitellen loin itselleni kuoren kestääkseni, tullakseni hyväksytyksi. Nyt luovun kaikesta epäaidosta, kaikesta teeskentelystä. Jos luet aikaisemmin kirjoittamiani juttuja, ymmärrät ehkä miksi toimin kuten toimin. Jokaisella on oma tiensä. Mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Oleellista kuitenkin on mielen hiljentäminen, siitä luopuminen. Kaikki käsitteet ja määritelmät estävät havainnointia, puhdasta ti...
- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Kiitos läsnäolostasi, ystäväni! Minulla on ollut läheisyydessäni kaksi skitsofreenikkoa. En voi silti mitenkään verrata kokemuksiani omiisi, jotka ovat pitkään olleet osa jokapäiväistä elämääsi. Pystyn halutessani hallitusti liikkumaan tajunnantiloissa jotka nykypsykiatria määrittelee psykoottisiksi. Nykykäsityksen mukaan hallittu psykoosi ei ole edes mahdollinen. Tiedän omasta kokemuksestani että todellisuus on monin verroin rikkaampi ja monisyisempi kuin mistään kirjasta voi lukea. Todellisuus on moniulotteinen. On mahdollista käydä hallitusti rinnakkaistodellisuuksissa jos tietää mitä tekee ja on tietoinen suhteestaan todellisuuteen. Näitä asioita ei voi koskaan ymmärtää vain kirjoja lukemalla. Ne on itse koettava. Silti on asiantuntijoita joilla ei ole mitään henkilökohtaista kokemusta syvemmistä tietoisuuden tiloista ja joilla siksi ei voi olla käsitystä todellisuuden moniulotteisesta luonteesta. Kuitenkin nämä henkilöt esiintyvät alan suurimpina auktoriteetteina. Ihminen jota p...
- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Jokainen päivä, jokainen hetki on ainutlaatuinen, merkittävä ja tärkeä. Oivallus, että vapaata valintaa eikä sattumaa ole, vapauttaa minut kaikesta ponnistelusta. Kaikki tapahtuu kuin itsestään, omalla painollaan. Kaikki on hyvää, kun toimii kokonaisuuden hyväksi ilman yksityisiä pyrkimyksiä, toiveita tai haluja. Kaikki on yksinkertaista ja selkeää, ei tarvitse kuin olla oma itsensä, löytää oleellisin: puhdas rakkaus joka on luovaa energiaa Jokin vetää minua jo aamupäivällä kaupungille. Metro oli puolillaan ihmisiä. Vastapäätäni istuu kaksi nuorta, tyttö ja poika. Pojalla ei ole vielä äänenmurrosta, tyttö oli huomiota herättävän kaunis. En voinut välttyä kuulemasta heidän keskusteluaan. Tyttö tyhjentää laukkuaan. Antaa pojalle hajuvesipullon pideltäväksi ja kysyy tietääkö poika mikä se on. Poika sanoo tietenkin tietävänsä. Tyttö kertoo että pullo maksaa 250€. Hän mainitsee myös suunnittelevansa Pradan ostamista. Hinta on kuulemma 800€. Päättelen että hän tarkoittaa jotakin laukkua tai...