torstai 11. kesäkuuta 2009


Jokin aikaa sitten havaitsin epämiellyttävän tunteen sydänchakran seutuvilla. Halusin tutkia mistä on kysymys. Havaitsin että energiakentässäni, kehossani oli vielä käsittelemättömiä asioita. Minulla oli vielä vaatimuksia ja odotuksia, erilaisia toiveita. Huomasin pakottavani itseäni, olin kärsimätön. Halusin selvittää asiat yhdellä kertaa ja lopullisesti. En luottanut nykyhetken voimaan. En antanut asioitten kehittyä luonnollisesti ja omalla painollaan. Näin ei tapahtunut ensimmäistä kertaa. Tietoisuuteni herpaantui hetkeksi. Tuo prosessi kasvatti nykyhetkessä elämisen taitoani.

Olen jakanut viimeaikoina rakkauden energiaa ympäristööni. Olen oppinut havainnoimaan tarkemmin, olen oppinut lisää todellisuuden luonteesta. Kun tietoisuuteni on kasvanut ja laajentunut, myös todellisuuden kokeminen on muuttunut. Ei ole erikseen havaittua ja havainnoijaa. Kaikki on yhtä. Se on jatkuva prosessi.. Siinä on omat nousunsa ja laskunsa, sattumaa ei ole. Kaikki mitä minulle tapahtuu, auttaa minua kasvamaan, myös tunteet jotka usein määritellään negatiivisiksi ja pelkästään haitallisiksi. Kaikella on aikansa, kaikki on suhteellista.

Sain lapsena hyvin vaativan kasvatuksen. Sillä on ollut oma vaikutuksensa asenteisiini ja minäkuvaani. Oivallus syntyy vain kohtaamalla omat tunteensa, ei pakenemalla niitä. Olen kantanut mukanani pelkoa eri muodoissaan. Olen kokenut hylätyksi tulemisen pelkoa, jopa onnistumisen pelkoa. Olen kokenut surua, vihaa ja häpeää. Olen arvostellut ja moittinut itseäni. Olen pyrkinyt täydellisyyteen jne. Ymmärrän että en tarvitse noita tunteita enää. Kun elän kokonaan nykyhetkessä ja annan kaiken tapahtua luonnollisesti ilman pakkoa kaikki vanha ja tarpeeton haihtuu. Minulla ei ole mitään kiirettä. Aikaa ei ole Jäljelle jää vain puhdas rakkaus ja myötätunto..

Epämiellyttävät tunteet kertovat olemisen eri puolista. Siitä mitä oli ennen ja mitä on nyt. Ne auttavat luottamaan tähän hetkeen. Olen kiitollinen kaikesta, myös tunteista joita en enää tarvitse. Luovun niistä pakottamatta, oivaltamisen avulla.

Aikaisemmin kun vielä määrittelin tunteitani, panin ne arvojärjestykseen, oli seurauksena aina masennustila. Silloin samastuin tunteisiini ja ne hallitsivat minua. Pyrkiessäni niistä eroon ne vahvistuivat. Pakottaminen vain lisäsi pahanolontunnettani.

Tälläkin kertaa havaitessani epämiellyttäviä tuntemuksia olisin voinut turvautua positiiviseen ajatteluun, hengitystekniikoihin, meditaatioon tai mihin tahansa valmiiksi kehitettyyn mielenhallintamenetelmään ja kaikki epämiellyttävä olisi hetkessä haihtunut tietoisuudestani. Kuitenkin tukokset olisivat jääneet energiakenttääni ja olisin kohdannut saman tilanteen yhä uudelleen ja uudelleen. Se olisi ollut suljettu kehä.

Tiedän nyt toimineeni oikein kohdatessani tunteeni joista edellisessä blogissani kirjoitin.Muistutus joka ilmeni epämiellyttävänä olotilana, oli hyvin tarpeellinen. Sain perspektiiviä ja vahvistuksen sille että olen oikealla tiellä. Se että haitalliseksi kokemani tunteet säilyivät vain hetken, osoittaa minulle että olen muuttunut. Elämä, kokonaisuuden voima, mitä nimitystä sitten halutaankaan käyttää, on muokannut ja kasvattanut minua ja tuo prosessi jatkuu edelleen. Olemme kaikki mukana muutoksessa.

Voi kysyä neuvoa, voi kokeilla erilaisia toimintamalleja, mutta ei ole olemassa mitään oikotietä, mitään valmista menetelmää. Minulla on oma tieni kuten kaikilla muillakin. Olen yhtä kokemusta rikkaampi, tietoisuuskenttäni on suurempi ja voin kasvattaa sitä edelleen. Kuuntelen kehoani, luotan sydämeni ääneen. Kuinka sydän voisi erehtyä?

Tuuli on kääntynyt!

Ei kommentteja: