Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuuta 4, 2010.

7.

Kuva
Seuraavana päivänä järjestämme Leilan luona meditaatiomatkan johon osallistuu viisi ihmistä. Olemme suunnitelleet tapahtumaa jo jonkin aikaa. Vien meditaatiossa muut osallistujat mukanani puutarhaan josta siirrymme tuttuun lahdenpoukamaan. Siellä on kallio ja taustalla metsää. Rannalla odottaa avaruusalus, kehäpallo johon sulkeudumme. Tästä eteenpäin annan Leilan ohjata, sillä hän hallitsee moniulotteisen kokemisen jota nyt harjoittelemme. Tehtävänämme on nähdä itsemme yhtä aikaa sekä aluksen sisä- että ulkopuolella. Tarkoitus on myös havaita aluksen pyörivä liike ja spiraali lentorata. Matkaamme maailmankaikkeuden keskustaan ja myöhemmin sen laidalle. Tehtävänämme on siirtyä tumman pilven päälle. Jostakin syystä olen ainoa joka suorittaa tämän siirtymisen. Leila päästää irti ohjauksesta. Saamme tutkia ja toimia kuten parhaaksi näemme. Koen valtavan vapauden tunteen. Kiihdytän ja hidastan nopeuttani ja liikun kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Kokemus on todella vapauttava ja upea.