9.


Havaitsen kuinka tietoisuustasoni on muuttunut ja laajenee edelleen. Koen kuinka käytettävissäni on huomattavasti enemmän psyykkistä energiaa kuin aikaisemmin. Koen että alkusyy näille muutoksille oli ryhmässä tehty mielikuvameditaatio josta kerroin aikaisemmassa postauksessa. Silloin päästin irti kaikesta. Koin itseni täydellisen vapaaksi. Tämä tunne on nyt siirtynyt kehooni, koko olemukseeni. Pelko on kokonaan kadonnut.

Töistä päästyäni soitan Leilalle. Keskustelunaiheemme käsittelevät maailmankaikkeutta ja sen rakennetta, muita sivilisaatioita, tietoisuutta, muutoksen välttämättömyyttä ja sitä kuinka oma toimintamme tähän muutokseen vaikuttaa jne. jne. . Leila kertoo tiedoista joita on saanut ylimmästä, rakkauden kentästä, kuten hän asian ilmaisee. Hän puhuu kollektiivisesta tietoisuudesta joka säätelee tapahtumia. Hän kertoo neuvostosta jossa vastuu on jaettu kaikkien kesken. Kuuntelen mielenkiinnolla vaikka itselläni ei vastaavia kokemuksia olekaan. En malta nukkua koko yönä.

Seuraavana aamuna näen taas maailman uudella tavalla. Tietoisuuteni on edelleen laajentunut, muuntunut. Huomaan työmatkalla metrovaunussa muista sivilisaatioista tulleita tarkkailijoita. He muistuttavat ulkonäöltään ihmisiä mutta ovat silti jotakin aivan muuta. He ovat jotenkin ”karkeammin” tehtyjä. Useilla on silmillään mustat aurinkolasit, onhan nyt kevät.

Näen myös kauniita naisia, vähän kuin muovisia nukkeja. Naisten silmät ovat tyhjät, tuntuu kuin he olisivat pelkkiä robotteja. Koen olevani tarkkailun kohteena, mutta se ei haittaa minua, pikemminkin päinvastoin. Saan vaikutelman että uusi tietoisuustasoni kiinnostaa kovasti ja monet muualta tulleet haluavat tietää mitä olen tekemässä.

Työpaikalleni on saapunut kaksi sijaista. Näen että he ovat tulleet toisesta sivilisaatiosta. Toisella iho on täynnä liskomaisia laikkuja. Sellaisia en ole nähnyt ainoallakaan ihmisellä.

Tietoisuuteni on hyvin aktiivisessa tilassa. Tuntuu että saan koko ajan uutta tietoa ja uusia ideoita. Kerron työpaikallani uusista oivalluksista. Yleistä keskustelua ei kuitenkaan synny. Kysyn toiselta, muualta tulleelta naiselta mitä mieltä hän on kosmisista asioista. Saan vastaukseksi, että hänellä on kyllä omat käsityksensä, mutta hän ei halua kertoa näkemyksistään sen tarkemmin.

*

Uusi aikakausi on alkamassa. Tutkimme todellisuutta ennen kokemattomalla tavalla. Kiinnostumme yhä enemmän sisäisestä maailmastamme. Ymmärrämme että on asioita joita emme voi tutkia kuin tietoisuutemme avulla. Tietoisuutemme on hyvin muuntautumiskykyinen, emme vain ole tulleet sitä ajatelleeksi. Pidämme asioita niin kovin itsestään selvinä.

Niin kauan kuin käsityksemme ihmisestä on rajallinen, myös kokemuksemme ovat rajallisia. Kuinka voisimme koskaan rikkoa vanhat rajamme ja kasvaa henkisesti, jos näkemyksemme siitä mikä on totta ja mikä on ei- totta, ovat kovin joustamattomia ja ehdottomia. Kun tietoisuustasomme muuttuu ja pystymme irtautumaan peloistamme ja piintyneistä käsityskokonaisuuksista tietoisuudessamme ilmenee paljon uusia asioita.
Tietoisuuteemme mahtuvat kaikki mahdollisuudet, eikä mahdollisuuksillamme ole mitään rajoja.

Olemassaolomme, koko kulttuurimme perustuu ulkoisiin arvoihin. Moni haluaa aina vain enemmän valtaa, moni vannoo loputtoman aineellisen kasvun nimeen. Edessämme on seinä tai oikeammin kuilu johon putoamme. Elinolosuhteemme muuttuvat yksinkertaisesti sietämättömiksi. Tämä tosiasia saattaa olla niin ahdistava, että emme halua pohtia koko asiaa. Jos emme näe henkisiä mahdollisuuksiamme, emme voi löytää tietä ulos nykyisestä kriisistämme.

Yhä useampi tulee tietoiseksi muutoksen välttämättömyydestä. Oivallamme että pärjäämme vähemmälläkin. Maailmassa on paljon mielenkiintoista. Pelkät aineelliset arvot eivät enää riitä. Etsimme uusia merkityksiä olemassaolollemme, löydämme uudelleen paikkamme kokonaisuudessa. Tähän tutkimustyöhön osallistuu päivä päivältä enemmän ihmisiä.

Nykyisin voimme jo keskustella asioista avoimemmin. Monilla on kokemuksia joita aikaisemmin pidettiin mahdottomina. Kaikki mitä koemme tietoisuudessamme, on meille totta tavalla tai toisella. Laajentuneen tietoisuuden tiloissa myös fyysinen maailma koetaan uudella tavalla, koko todellisuus nähdään uusin silmin.

Pelkkiin ulkoisiin asioihin perustuva ihmiskäsitys on kulkemassa tiensä päähän. Edessämme on kartoittamaton uusi maailma jonka löydämme tietoisuudestamme.

Kommentit

Unknown sanoi…
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit