Välisoitto


On keskiviikko. Olen Valonkantajissa välittämässä energiaa. Minulla on tapana myös pitää ”yksityisvastaanotto” takahuoneessa. Kerron ”potilaanani” olevalle naiselle tavastani toimia. Jokainen ihminen ja tilanne ovat erilaisia. Siksi ei ole mitään valmista menetelmää joka sopisi kaikille. Kerron eri mahdollisuuksista. Päädymme ratkaisuun jossa menen kevyeen transsiin ja kerron mitä näen.

Ensimmäisessä kuvassa nainen kutoo puikoilla.
Toisessa kuvassa näen lautasella kakunpalan kumollaan. Lautanen purjehtii naisen kasvojen editse. Näen kuinka hän lyö kiukkuisesti kakunpalaan lusikan pystyyn. Koen että tilanteeseen liittyy paljon agressiivista energiaa.

Olen hätäinen enkä kysy mitä kuva naiselle kertoo. Tiedustelen onko hänelle mahdollisesti tehty joku houkutteleva tarjous, josta hän on kieltäytynyt.

Ilmenee, että kaikki on paljon yksinkertaisempaa. Molemmat näyt ovat suoraan hänen arkielämästään. Hän tekee paljona käsitöitä ja on tällä hetkellä laihdutuskuurilla. Tilanteessa on jotakin hyvin huvittavaa. Emme voi muuta kuin nauraa.

On ymmärrettävää että jos ihmisellä ei ole suuria ongelmia tai traumoja, transsissa näkemäni ja kokemani liittyvät pelkkiin arkipäivän tapahtumiin. Kysyttäessä nainen kokee itsekin että kaikki on jotakuinkin hyvin. Päädymme siihen että energiakentän välittämiä kuvia ei kannata katsella enempää.

Tiedustelen, onko hänellä mitään kysyttävää. Hänellä on eräs kysymys johon hän toivoisi saavansa vastauksen. Menen uudelleen transsiin ja kanavoin aiheesta pitkään.

Jälkikäteen nainen kertoo, että kanavoinnin kautta moni asia selvisi. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Raitiovaunussa pohdin naisen kanssa kuinka näkeminen konkreettisesti osoittaa kaiken olevan yhtä ja samanaikaisesti jokainen on oma erityinen yksilönsä. Ehkä jonakin päivänä kun ihmiset ovat luopuneet egostaan eikä kukaan enää teeskentele tai esitä mitään roolia, näemme toisemme sellaisina kuin todella olemme. Ehkä puhuttu kielikin käy silloin ainakin osittain tarpeettomaksi. Kaikki on mahdollista

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit