JL ja MPA

Henkilökohtaisista asioista kirjoittaminen on ollut minulle vaikeaa. Siksi kirjoitin pitkään teoreettisia juttuja. En tarkoita, etten olisi kokenut kuten kirjoitin. Tarkkaavainen lukija havaitsee, että minulle on ollut tärkeää antaa mahdollisimman täydellinen kuva itsestäni. Saa vaikutelman kuin menisin tekstini taakse piiloon. Egoni pyrkii täydellisyyteen, egoni ei hyväksy erehdyksiä, epätäydellisyyttä.

Olen aina halunnut kokea asiat henkilökohtaisesti. Tai en aina, mutta maailmankuvani romahtamisesta lähtien. Usko, käsitykset ja määritelmät ilman kokemusta jäävät ilmaan roikkumaan. Ennemmin tai myöhemmin usko ja todellisuus törmäävät toisiinsa. Se on ollut minunkin läksyni. Kun törmäys on tarpeeksi voimakas, saatan oppia jotakin. Olen tarvinnut monta kolausta, monta potkua persuksiini. Nykyisin koen kokemani kriisit tärkeänä osana kehitysprosessiani ja osaan siksi olla niistä kiitollinen.

Egoni on rakentanut erilaisia järjestelmiä. Se on määritellyt rajat joitten sisällä se haluaa minun pysyttelevän. Egoni heikkeneminen on ollut todella pitkä prosessi, prosessi joka jatkuu edelleen.

*

Minulle on matkan varrella tapahtunut asioita jotka usein lokeroidaan rajatietoon kuuluviksi. Hakeuduin vähän yli vuosi sitten yhteisöihin joissa ollaan kiinnostuneita näistä ilmiöistä ja joissa myös henkistä kasvua pidetään tärkeänä muodossa tai toisessa. Tällaisia paikkoja ovat mm. Suomen parapsykologinen seura, Valon Kantajat, Kaariportin ystävät, Teosofinen seura, Suomen Spiritualistinen Seura ja Forum Humanum luennot jne.

Viime syksynä osallistuin mediaaliseen tilaisuuteen Rajatiedon keskuksessa. Siellä välitettiin viestejä henkimaailmasta, rajan takaa tai mitä nimitystä nyt meedioin hommista halutaankaan käyttää.(Pohjimmaltaan koen kaiken olevan yhtä.) Menin paikalle uteliaana ja avoimin mielin ilman ennakko-odotuksia. Annikki Kilpelä välitti sanomia ja hänen miehensä Pertti Kilpelä piirsi samanaikaisesti kasvokuvaa sanoman lähettäjästä. Viestejä tuli n. kymmenen kappaletta. Jokainen viestin saanut tunnisti viestin lähettäjän. Yllätyksekseni sain minäkin viestin:

Annikki kysyy onko paikalla ketään joka yhdistää kangaspuut viestin lähettäjään. Muistan heti, että isovanhempieni ystävien luona Vihdissä oli kangaspuut. Vietin siellä maalaistalossa pitkiä aikoja lapsuudessani. En sano mitään vaan odotan, liittäisikö joku muukin kangaspuut tuntemaansa edesmenneeseen henkilöön tai paikkaan. Kukaan ei sano mitään.

Katselen kuinka Pertti piirtää. Kuva alkaa näyttää tutulta. Annikki on jo aikaisemmin sanonut, että kuvat eivät ole varsinaisia muotokuvia. Hän käytti muistaakseni sanaa energeettinen muotokuva. Pertti piirtää kuvan nopeasti valmiiksi ja Annikki ottaa sen käteensä kuten aikaisemmillakin kerroilla. Hän kulkee joukossamme ja kysyy, tuntuuko kuva tutulta. Kun hän tulee kohdalleni, ilmoitan itsellenikin yllätykseksi tunnistavani kuvan. Se esittää Tyyne-tätiä, jonka kuolemasta on kulunut jo kymmeniä vuosia. Kerron, että kangaspuut olivat Vihdissä keskellä tupaa.

Tunnen kuinka energiat liikkuvat ja olen voimakkaan tunnekuohun vallassa. Annikki sanoo, että henkilö kertoo kävelleensä mielellään paljain jaloin. Vastaan, että en muista mitään sellaisesta. Olin siihen aikaan alle kouluikäinen. Tietysti kaikki on mahdollista. Tyyne-täti kehottaa minuakin olemaan paljasjaloin myös sisällä kotonani.

Annikki kysyy, onko minulla joitain ongelmia jalkojeni kanssa. Minun kuulemma täytyisi harjoittaa niitä. Vastaan että olen ollut jalkojeni takia fysioterapeutilla ja saanut tarkat ohjeet siitä, kuinka nilkkoja tulee vahvistaa tasapainolevyn avulla. Seuraavaksi välittäjä sanoo saavansa kuvan jossa luen kirjaa ikkunan edessä. Annikki kysyy, luenko mitään tällä hetkellä. Tyyne kuulemma toivoo, että tutkisin lukemaani huolellisesti.

Lopuksi hän kertoo, että viestin lähettäjä on hyvin kiitollinen elämänsä loppuajasta. Häntä hoidettiin kuulema hyvin. Tiedän, että Tyynen ei tarvinnut mennä vanhainkotiin. Hän eli kotonaan loppuun saakka vanhimman tyttärensä kanssa.

Tyyne toivottaa minulle hyvää vointia. Kiitän Tyyne-tätiä koko sydämestäni.

Tilaisuuden jälkeen menen Annikin luokse ja kerron että ainoa kirja jota parhaillaan luen, on Raamattu.(Jätän kertomatta, että luen kirjaa ainoastaan pöntöllä istuessani.) Yläpuolellani selkäni takana on tosiaankin silloin ikkuna. Muita kirjoja luen joko pöydän ääressä tai sohvalla, en koskaan ikkunan edessä.

Asiaan liittyy myös eräs mielenkiintoinen asia. Olin ollut joitakin viikkoja aikaisemmin suihkussa. Tönäisin vahingossa tyhjää muovista pumppupulloa. Se tömähti lattialle. Hämmästyin suuresti kun se ei pompahtanut lattiasta vaan jämähti paikoilleen lattiaan. Kokeilin pudottaa pulloa useita kertoja. Se ponnahti joka kerta kuin superpallo. Ymmärsin heti että tapahtuma oli minulle tarkoitettu viesti. En vain silloin osannut yhdistää sitä mihinkään tapahtumaan tai asiaan. Nyt tiedän mistä oli kysymys: Tyyne-täti viestitti läsnäolostaan.