Puhun ystäväni kanssa pitkälle iltapäivään molempia kiinnostavista asioista jotka liittyvät teemoihin joita olen blogissanikin käsitellyt.

Kävelen metroasemalle hyvissä energioissa kuten aina nykyisin. Auriko lämmittää vaikka tuuli tuntuukin viileältä ohuen puseron lävitse. Katselen vastaantulijoita täynnä rakkautta ja myötätuntoa. Asematunnelissa huomaan vanhan miehen jonka olen nähnyt ennenkin. Hän jakaa englanninkielisiä lappusia kuten edelliselläkin kerralla. Hän kertoo samaa tarinaa yhä uudelleen. Nyt keskustelukumppanina on nuori mies joka kuuntelee kiinnostuneena. Vanhempi selostaa kuinka on ollut sairaalassa ja tullut takaisin kuolemasta. Jälleen hän kertoo nähneensä kolmannen maailmansodan. Hän oli herännyt sairaalassa, hänen pelastumisensa oli lääkärien mielestä suuri ihme.

Kerroin vanhalle miehelle jo edellisellä tapaamiskerrallamme, että hänen kokemuksensa ovat todellisia. Silloin sanoin myös, että hän voi olla täysin rauhassa, koska keskusteli kanssani. Tuo hänen näkemänsä mahdollisuus, kolmas maailmansota jäi toteutumatta tässä aikaulottuvuudessa. Katsoin häntä rakastavasti. Näin pelon hänen silmissään vaikka olin täynnä rakkautta ja myötätuntoa.

Kerron nuorelle miehelle, mitä lappusia jakava mies on kokenut. Vaikuttaa siltä, että olen löytänyt jonkun joka on vilpittömästi kiinnostunut. Tuntuu hyvältä. Vihdoinkin joku joka kuuntelee! Miehellä on kiire junalle. On kuulema menossa kaverinsa syntymäpäiväjuhlille. Annan hänelle käyntikorttini jossa ovat yhteystietoni ja mm. tämän blogin osoite.

Tuli tässä mieleeni hyvin surullinen asia, ihmisten kyynisyys. Olen kuullut jopa oman poikani suusta lauseen: ”Rakkaus on pelkkä klisee.” Tähän asenteeseen törmään kaikkialla. Lopetin erään blogin seuraamisen, koska en enää voinut lukea tekstiä jossa muisteltiin entisiä rakkauksia kyyniseen sävyyn. Eikö jokainen kohtaaminen ole arvokas? Kyynisyys on suojautumismekanismi. Se kertoo paljon maailmasta jossa elämme. Suojaudumme siltä mikä on kaikkein tärkeintä, siltä mikä on ratkaisu kaikkiin ongelmiimme.

En ole koskaan kokenut syvää miehen ja naisen välistä rakkautta. Olen ollut kaksi kertaa naimissa. Edes rakasteltaessa en ole kokenut todellista yhteyden tunnetta kuin muutaman lyhyen hetken. Viimeisimmässä lyhytaikaisessa suhteessani sain kuulla olevani pelottava, koska tulen niin lähelle, ”iholle”, kuten nainen sanoi. Nainen väitti, että olen ainoa ihminen jota hän pelkää. Kunpa ihmiset voisivat antaa itselleen anteeksi. Syyllisyyskin luo pelkoa. Olen etsinyt rakkautta koko ikäni. Nyt ei enää tarvitse etsiä. Rakkaus on minussa, on aina ollut.


En tiedä, mitä Jeesus on sanonut, tuskin kukaan voi tietää varmasti. On kuitenkin kammottavaa, että hänestä on tehty anteeksiantoautomaatti. Miten todellinen muutos voi tapahtua jonkun ulkopuolisen kautta. Ulkopuolinen muutos on aina väliaikainen. Todellinen muutos on aina kokonaisvaltainen ja se tapahtuu oppimisen kautta. Se on oppimista joka muuttaa minua ihmisenä.

Aleksanterin kadulla kohtaan rappioalkoholistin joka mitä ilmeisimmin häiritsee kunnon kansalaisten ostosrauhaa. Huomaamme toisemme yhtä aikaa. Hymyilemme. Häneltä puuttuu edestä ylähampaat. Hän pummaa tupakkaa. Valitan ja sanon että olen luopunut tuosta harrastuksesta aikoja sitten. Hän huomauttaa että olen leikannut tukkani. Totean, että näin on todellakin päässyt tapahtumaan. En tiedä mistä mies tuon asian tiesi tai ehkä sittenkin tiedän. Tässä aika ulottuvuudessa tapaamme ensimmäistä kertaa. Hänen mielestään minun pitäisi kasvattaa hiukseni uudelleen. Halaamme ja jatkan matkaani.

Menen istumaan Vanhan portaille. Minulla on yhtä autuas olo kuin edellisenä päivänä istuessani Kallion kirjaston edessä. Lähetän ympäristööni puhdasta energiaa. Katselen ihmisiä jotka kiiruhtavat jalkakäytävällä alapuolellani. Koetan napata ohikulkijoitten katseista kiinni, tuloksetta. Ei haittaa, kaikki käy. Vieressäni istuu nainen pienen lapsensa kanssa. Minulla on yhteys kaikkeen ja kaikkiin.

Istuskeltuani aikani lähden kävelemään Kauppatorille päin. Espalla löydän itseni keskustelemassa Galerie Forsblomin näyttelyvalvojan kanssa. Hän on nainen jolle olen jo aikaisemmin kertonut kokemuksistani ja ratkaisuistani. Nytkin hän kuuntelee kiinnostuneena. Hän kysyy, mitä pidän töistä. Sanon, että ihan kivoja lasiveistoksia
sopivaan hintaan 10.000,00 € kappale. Maailma on ihmeellinen paikka!

Olen nälissäni. Jatkan Kappelin ohi Kauppatorille. Menen Wanhaan Kauppahalliin josta tiedän saavani tähän aikaan halvalla täytetyn patongin. Kello lähenee kuutta. Säteilen ympärilleni rakkauden energiaa.

Patonkeja myyvä aasialainen mies tuntee minut entuudestaan. Olemme molemmat pelkkää hymyä. En syö lihaa, mutta onneksi yksi tonnikalalla täytetty patonki on vielä jäljellä kuin minua varten. 2,5 € kiitos ja hyvää päivänjatkoa!

Kävelen Etelärantaa pitkin takaisin Espalle. Olen jo melkein syönyt patonkini kun kohtaan uudelleen Aleksilla tapaamani miehen. Ilahdumme molemmat tapaamisesta ja kaulailemme toisiamme. Kysyn onko hänellä nälkä ja osoitan kädessäni olevaa patongin jämää. Hän nyökkää kiitollisena ja tarjoaa minulle huikkaa olutpullosta. Sanoo, että ei ole ehtinyt ottaa edes ensimmäistä huikkaa. Kiitän ja otan kulauksen. Tumma ja täyteläinen maku, hän sanoo. Niinpä, totean. Kaulailemme ja jatkan matkaani. ”Mä oon täällä jos sä tarvitset mun apua joskus,” hän huutaa perääni. ”Tiedän,” huikkaan takaisin ja jatkan matkaani.

Kävelen Espaa pitkin. Saan tekstiviestin: ”Mitä se värähtelyjuttu tarkoittaa? Terveisin …, jonka tapasit äsken.” Siellä on siis nuorimies jonka kanssa vaihdoin aikaisemmin päivällä muutaman sanan Asematunnelissa.

Istahdan ja soitan hänelle innostuneena. Hän on oikeasti kiinnostunut! Istahdan penkille kaljupäisen n. kolmikymppisen miehen viereen. Selitän puhelimeen ajatuksiani. Vastaan kysymyksiin. Pian selviää, että nuormies perustaa näkemyksensä kokonaan Raamattuun. Ymmärrän, että hän haluasi lopettaa puhelun.

Sanon, että hän on aivan oikeassa. Kaikki mitä raamatussa kerrotaan, on totta tietystä näkökulmasta katsoen. Mies ilmoittaa, että haluaa sittenkin jatkaa keskustelua kanssani. Kerron lukevani parhaillaan Juudaksen Evankeliumia. Sanon, että en pidä todennäköisenä että ainoa oikea tieto Jeesuksesta löytyisi Raamatusta. Ehdin vielä puhua jotakin koptilaisuudesta. ”Minusta tuntuu, että haluan nyt lopettaa”, hän sanoo. OK, vastaan. Hän sulkee puhelimen.

”Tällaista tää usein on,” sanon vieressäni istuvalla miehelle. ”Noi on loputtomia keskusteluja,” hän vastaa.

Saan vielä myöhemmin toisen tekstiviestin: ”Huomasin että olet tiedemies. Jos et usko totuuteen, et kai usko tieteeseenkään?” Ymmärrän häntä täydellisesti. Hän tarvitsee vielä Raamattunsa. En viitsi vastata, että en ole tiedemies vaan postinjakaja Itä-Helsingistä.

Päivän aikana käyn vielä monta mielenkiintoista keskustelua. Sanon rumasti saadessani käteeni Filosofian tohtori/johtaja, EVA Risto E:J Penttilän vaaliesitteen. ”Heti, mulle kaikki tänne meno tuntuu jatkuva”, lipsahtaa huuliltani. Heti kaduttaa.
Miksi en jäänyt keskustelemaan? Vanhat ennakkoluulot puskevat joskus pintaan.

Maassa makaa joukko ihmisiä kuin kuolleita. Saan käteeni punaisen ristin lappusen: ”Tiesitkö, että maailmalla on käynnissä juuri nyt yli 30 konfliktia.
Sodissa kuolee jopa kymmenen kertaa enemmän siviilejä kuin sotilaita.”

Näytän kädellä sydäntäni sanon: ”Kyllä minulla on tieto täällä, vaikka en lukuja muistakaan.” Lappusia jakanut nainen nyökkää ja hymyilee. Hän katsoo silmiin, mutta on selvästikin varautunut.

Kerron käsitykseni kaikista suurista organisaatioista, niitten byrokratiasta ja isopalkkaisista johtajista. Järjestö on jaettu piireihin ja jokaisella piirillä on omat johtajansa ja jne. Veripalvelu on melkoista bisnestä. Punaisen ristin johtajaksi on perinteisesti valittu joku eliittiin kuluva syrjään vetäytynyt huippupoliitikko. (Yritän löytää netistä pääjohtajan nimeä, mutta en löydä. Muita johtajia tuntuu olevan pilvin pimein. No, yleissivistyksessä olisi todellakin korjaamisen varaa, mutta voisi se pääjohtaja olla selvemmin esillä.)

Nainen sanoo, että ei mieti tuollaisia asioita vaan koettaa tehdä jotakin maailman parantamiseksi. Sanoin ymmärtäväni. Kerron myös mielipiteeni hyvän omantunnon ostamisesta. Sanon puhuvani yleisellä tasolla. On niin helppo ostaa hyvä omatunto. Muutama euro hyväntekeväisyyteen ja sitten taas shoppailemaan.

Lopuksi kysyn naiselta voinko halata häntä. Hän antaa luvan. Vähän väkinäiseltä tuntuu, mutta minkäs teet. Joka tapauksessa tuuli on kääntynyt!

Keskustelen myös toisen nuoren naisen kanssa joka kerää rahaa seuraavanlaiseen kampanjaan:
”Istuta metsä Helsingin keskustaan
Kirkon Ulkomaanavun Toisenlainen lahja on mukana NRJ Ekoteko-kampanjassa, jolla kiinnitetään huomioita ilmastonmuutokseen. Kampanjaan voi osallistua istuttamalla puita.

Helsingin keskustaan, Narinkkatorille rakennetaan äitienpäivän tienoilla jättikokoinen puutarha, johon kaikki halukkaat voivat käydä istuttamassa symbolisen puun omalla viestillään varustettuna 7.-14.5. välisenä aikana. Oman puusi voit istuttaa myös tekstiviestitse. Jokaista istutettua puuta vastaan NRJ, yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa, istuttaa oikean puun Kirkon Ulkomaanavun kautta ympäristön suojelemiseksi kehitysmaissa.”

En voi olla kertomatta naiselle kirkon valtavasta omaisuudesta. (Yhteenlaskettujen tilinpäätös- ja tasetietojen mukaan vuonna 2007 kirkon varallisuuden tasearvo oli noin kolme miljardia euroa. Summasta 800 miljoonaa euroa oli likvidejä kassavaroja, josta käteistä oli 255 miljoonaa ja 542 miljoonaa euroa oli kiinni erilaissa osakkeissa, osuuksissa ja arvopapereissa.) Puhun myös kirkon byrokratiasta ja sanon että sama juttu se on joka paikassa muuallakin yhteiskunnassa.
”No mua ei tommoset jututu ihan hirveesti kiinnosta. Musta on tärkeetä olla mukana tekemässä jotakin maailman parantamiseksi.”
Me toimme aina ainoalla mahdollisella tavalla, niin tekee Risto E.J. Penttilä kuin tuo nuori tyttö ja niin teen minäkin.

Tuuli on kääntynyt!

Kommentit

Kiitos taas koskettavasta kirjoituksestasi...

minustakin tuntuu, että en ole osannut rakastaa edellisissa suhteissani...
Olen ollut riippuvainen, itsekäs, olen halunnut yrittää muokata heitä sen kuvan mukaiseksi, jota olen sisälläni kantanut...millaisen miehen minä haluan...
Nyt olen ollut parisen vuotta kohta yksin mutta en yhtään yksinäisenä. olen tutustunut itseeni, ollut itseni kanssa ja iloinen siitä, että viihdyn erittäin hyvin itseni kanssa...
olen oivaltanut paljon, muuttunut, vapautunut.....
minusta tuntuu, että jos joskus kohtaan vielä jonkun miehen...osaan tai ainakin haluan yrittää antaa hänen olle oma itsensä...haluan oppia tuntemaan häntä ja kunnioittaa ihmisenä, joka on tullut lähelleni...

tiedän ja ymmärrän, että rakkaus on minussa..sieltä minun on se tavoitettava ja sen jälkeen jaattava muille ihmisille, eläimille, maailmalle...

Tuntui niin hyvältä saada lukea sinun ajatuksiasi, tekojasi...
Kiitos!Leilan sanoin: Uusi aika on alkanut, tiimalasi on käännetty!
Anonyymi sanoi…
Luin muutaman tekstisi, mielenkiintoisia näkemyksiä täytyy myöntää.. Vain rakkaus muuttaa maailmaa, ja kirjoituksistasi todella huomaa, että osaat rakastaa kaikkea ympärilläsi. Tuollaista ennakkoluulottomuutta minäkin haluaisin oppia, olemaan ystävä niillekin, joita muu maailma halveksii. Itsekin olen alkanut luopua raamatusta ja muista uskonnollisista kirjoista ja perinteistä. Kaikille yhteinen Jumala/rakkaus riittää...

Yhtä asiaa en silti teksteistäsi ymmärtänyt, mikset usko vapaaseen tahtoon? Tuomitseminen ja syyllistäminen ei toki johda mihinkään, mutta mitä järkeä missään olisi, jos ihmisellä ei olisi valtaa valita hyvän ja pahan väliltä?
Kiitos kommentistasi cinderella! Vastaan kysymykseesi blogin puolella.
Kysy aina kun sinulla on kysyttävää! Kaikki kysymykset ja kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita. Mitä enemmän vuorovaikutusta tapahtuu, sen parempi. On yhdessä toimimisen ja jakamisen aika. Kaikki tarvitsevat rakkautta ja myötätuntoa, jokainen kaipaa todellista vuorovaikutusta.

Tämän blogin suosituimmat tekstit