Intuitiivinen Ilta

Kävelen kaupungilla ja välitän rakkauden energiaa. Katselen ihmisiä silmiin. Näin olen toiminut jo useampana päivänä. Yhteyden tunne on todella voimakas. Jotkut havahtuvat, harvat katsovat silmiin. Lähes kaikki kääntävät katseensa. Poikkeuksiakin löytyy: kerjäläiset, rappioalkoholistit, mielenterveyspotilaat ja nuoret kauniit naiset.

Helsinginkadun lippakioskin edessä punakeltaisella sementtiporsaalla istuu rappiolle luiskahtanut sänkinen mies. Hänellä on päällään ikivanha ruskea nahkatakki joka on lian tummentama. Hän vastaa katseeseen. Kontakti syntyy välittömästi. Huomioimme toisemme. En kävele ohitse itseeni sulkeutuneena. Olen valmis kohtaamaan uuden ihmisen ja niin on hänkin. Ei tarvita muuta.

Istun miehen viereen. Hän tarjoaa huikkaa pullostaan. Hymyilemme. Hänen lian tahrimissa kasvoissaan vilkkuvat iloiset silmät. Pidämme aidosti toisistamme. Mies kertoo pitkästä juomaputkestaan ja korostaa käyttävänsä ainoastaan viinaa. Minä kuuntelen. Pidän kättä hänen olallaan. Se tuntuu luonnolliselta. Hän kertoo kesäsuunnitelmistaan kaverinsa mökillä Helsingin edustalla. Jatkan matkaani. Olemme molemmat saaneet auringon lisäksi palasen inhimillistä lämpöä.

Istun pitkään Kallion kirjaston edessä. Aurinko lämmittää koko olemustani. Energia virtaa lävitseni. Seuraan ihmisiä katseellani. Karhupuiston kioskikahvilassa käy kova hyörinä. Hymyilen koko maailmalle. Minulla ei ole mihinkään kiirettä. Olen yhtä olemassaolon kanssa. Olen itse olemassaolo.

Porthanin kadulla katselen pornoliikkeen ikkunaa ja mietin pornon syvintä olemusta. Mihin sitä oikeastaan tarvitaan? Olen sitä joskus itsekin kokeillut. Porno ja yksinäisyys liittyvät yhteen. Tulen surulliseksi koko asiasta. Eihän nautintoon tarvita muuta kuin aito kohtaaminen kahden toisiaan rakastavan välillä. Siinä on kaikki mitä tarvitaan ja kuitenkin kaipaamme kiihottuaksemme jotakin valmiiksi suunniteltua, jotakin itsemme ulkopuolelta tulevaa. Miksi energiamme eivät liiku vapaasti? Miksi me stimuloimme itseämme?

Me etsimme mielihyvää, itsemme ulkopuolelta, välineistä, menetelmistä. Meiltä puuttuu rakkaus. Tunteet ovat koteloituneina jossakin syvällä sisimmässämme, tukkeutuneessa tunnekentässä. Rakkauden ympäröimänä, rakkauden sisällä kaikki virtaa luonnostaan ja täydellä teholla, myös seksuaalienergia joka on sama kuin itse elämän voima.

Alhaalla rannan tuntumassa lähellä Sodan ajan naisten muistomerkkiä kiinnitän huomioni rappiolla olevaan mieheen joka puuhastelee jotakin kallioleikkauksen vierustalla. Ensin uskon että hän etsii jotakin tai ponnistelee pystyyn. Menen hänen luokseen ja kysyn tarvitseeko hän apua. Hän ilahtuu selvästi kysymyksestäni. Katsomme toisiamme silmiin ja hymyilimme.

Mies selittää löytäneensä kalliosta arvokkaita kiviä. Hän osoittaa koloa sormillaan, on selvästi innoissaan. Sanoo antavansa kiviä minullekin.. Tarjoan apuani, mutta en onnistu irrottamaan sormillani halkeamaan juuttunutta kallioliuskaa. Mies näyttää kiveä kädessään ja alkaa naputtaa. Kallioon ilmestyy vaaleita pilkkuja. Hän näyttää sormellaan ylemmäksi kohtaa jossa on kuulemma jotakin hyvin arvokasta. Taas hän jatkaa naputteluaan. Kallionsirut sinkoilevat. Mies puristaa luomensa yhteen.

Hän kertoo minulle juoneensa 12 kuukautta. Kysyn, koska hänellä on viimeksi ollut työtä. Hän vastaa tekevänsä työtä parhaillaankin. Sanon ymmärtäväni. Mies tuntee, että kallio huojuu uhkaavasti ja saattaa romahtaa päällemme minä hetkenä hyvänsä. Hän pyytää, että pidän kalliota paikoillani, mihin suostun mielihyvin. Vielä hetken naputeltuaan hän kokee tilanteen vaaralliseksi ja sanoo että meidän tulee siirtyä kauemmaksi jotta emme jää huojuvan, pian sortuvan kalliokasan alle puristuksiin.

Hän vastaa hymyyni hampaattomalla suullaan ja heilauttaa kättään hyvästiksi. Hymyillään kun tavataan.

Mitä tapahtuisi jos keräisimme yhteen ihmisiä jotka on jätetty täysin heitteille, jotka elävät jossakin turvaverkkojen alapuolella, ihmisiä joita useimmat eivät edes huomaa, eivät halua huomata. Kuka haluaa huonon omantunnon? Kuka haluaa pohtia muitakin kuin omia asioitaan? Kuka haluaa toimia kokonaisuuden eduksi?

Olisi mielenkiintoista tietää mitä tapahtuisi jos kaikki syrjäytyneet, kaikki leipäjonoissa seisovat kerääntyisivät yhteen. Mitä jos hankkisimme ruokaa ja tarjoilisimme sitä hyvinvoivien ihmisten keskellä, jossakin eduskuntatalon, keskustan kauppakeskusten ja liikepalatsien tuntumassa.

Jokainen saisi ajatella mitä ikinä haluaa tai olla ajattelematta. Ensin olisi vain muutama. Vähitellen joukko kasvaisi. Siinä kaikki. Kummallinen tunne, aivan kuin tämä kaikki olisi tapahtunut joskus aikaisemminkin.