sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Määritelmistä


Tilalla josta nyt puhun, on monta nimeä. Nimellä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä. Ei myöskään menetelmällä jolla tähän tilaan päästään. Jos sinulla on jokin käsitys tästä tilasta, se on todennäköisesti väärä. Jos olet tässä tilassa, mitään määritelmiä ei luonnollisestikaan tarvita.

Jos ajattelet, että tilaan on vaikea päästä, tuo ajatuksesi on este muuttumiselle. Jos pyrit muuttumaan, sekin kiinnittää huomiosi itse yrittämiseen ja sitoo siten energiaasi.

Tila josta puhun, on ihmisen luonnollinen olotila. Siihen ei liity mitään mystistä tai yliluonnollista. Mystinen ja yliluonnollinen ovat nekin pelkkiä käsitteitä. Tilassa josta puhun näet kokonaisuuden ja toimit aina kokonaisuuden vaatimalla tavalla.

Tila josta puhun, ei tarkoita passiivista paikallaan oloa. Tuo tila on hyvin aktiivinen ja joustava sillä se on täydellisen luova.

Lapset ovat tuossa tilassa kunnes heidät saadaan vakuuttuneeksi siitä millainen maailma on. Heille kerrotaan ”tosiasioita”. Heille kerrotaan mikä on mahdollista ja mikä mahdotonta. Heitä muokataan ja manipuloidaan omaksumaan tietty yleisesti hyväksytty ja siis ainoa oikea selitysmalli maailmasta. He saavat rangaistuksen, jos eivät toimi tämän mallin mukaisesti.

Kadotettu paratiisi on ihmisen alkukoti, aika ennen sivilisaatioita. Tuolloin meillä oli yhteys kokonaisuuteen. Ilman tuota yhteyttä emme olisi selvinneet. Meidän tuli oivaltaa, mikä kasvi oli ravinnoksi kelpaava ja mitä tuli välttää. Metsästämään lähtevät tiesivät mihin suuntaan tuli lähteä, missä saaliseläimet liikkuivat, autiomaasta löytyi vettä jne. Ihmiset elivät täydellisesti nykyhetkessä osana kokonaisuutta.

Sivilisaatiossa lapsi menettää yhteytensä kokonaisuuteen. Hänet opetetaan hyväksymään epäoikeudenmukaisuus erilaisten selitysmallien mukaisesti. Kaikki perustellaan loogisesti: luonnon hyväksikäyttö, köyhien ja rikkaiden erot, sotien tarpeellisuus, jatkuvan kasvun välttämättömyys, itsekkyys ja omaneduntavoittelu osana ihmisluontoa. Onnellisesta lapsesta kasvatetaan onneton ja ahdistunut aikuinen, kunnon kansalainen.

5 kommenttia:

JL kirjoitti...

Kiitos aikaisemmasta vastauksestasi. Se selvensi näkemystäsi entisestäsi.

Kerroit, että näet paljon ahdistusta, kärsimystä jne. maailmassa ja sanoit, että “kaikki tuo on seurausta erillisyydestä jonka osittunut mieli on aiheuttanut.”

Uudessa tekstissäsi puhuit fiktiivisestä(?) ajasta ennen sivilisaatiota, jolloin “ihmiset elivät täydellisesti nykyhetkessä osana kokonaisuutta.” ja miten sanotaan, että nykyään esim. “köyhien ja rikkaiden erot, sotien tarpeellisuus, jatkuvan kasvun välttämättömyys, itsekkyys ja omaneduntavoittelu” nähdään osana ihmisluontoa.

Miten koet muun luonnon kuin ihmisen tilan? Elääkö se mielestäsi enemmän “osana kokonaisuutena”? Tarkoitan, että jos ajattelee sivilisaation aiheuttaneen nuo negatiiviset piirteet, niin onko sinusta luonto jotenkin parempi? Eläimethän kyllä elävät enemmän nykyhetkessä, mutta nehän myös tappelevat saman lajin kanssa keskenään ja vahvin voittaa ja häviäjä saa alistua. Kenties molemmat saavat vammoja. Puhumattakaan saalistamisessa, kun esim. emo kuolee ja sitten poikaset nääntyvät nälkään avuttomina pesässä. Vaikka sivilisaatio puuttuisikin, niin elämä vaikuttaa hyvinkin raa’alta mielestäni.

Mitä mieltä olet tästä?

maailmankaikkeuden pikku apulainen kirjoitti...

Kiitos uusista kysymyksistäsi!

En pidä aikaa ennen sivilisaation syntyä minään fiktiivisenä tilana. Kaikki sivilisaatiot ovat hyvin nuoria verrattuna ihmisen olemassaoloaikaan maapallolla. Näihin päiviin saakka maapallolla on ollut alueita joihin sivilisaatio ei ole ylettynyt. Näillä alueilla ihmiset ovat eläneet lähes täysin luonnon ehdoilla. He eivät välttämättä ole tunteneet edes maanviljelyä. Monilla alkuperäiskansoilla on säilynyt läheinen suhde ympäristöön jossa elävät.

Kysyit:
”Miten koet muun luonnon kuin ihmisen tilan? Elääkö se mielestäsi enemmän “osana kokonaisuutena”? Tarkoitan, että jos ajattelee sivilisaation aiheuttaneen nuo negatiiviset piirteet, niin onko sinusta luonto jotenkin parempi?”

Voimme puhua vain tähän asti tunnetuista sivilisaatioista. Ihminenhän on itse rakentanut kaikki yhteiskunnat. Havaitsemme että ne ovat kaikki olleet rakenteeltaan enemmän tai vähemmän alistavia.

Kaikki elävä elää aina suhteessa ympäristöönsä, jokainen omalla tavallaan. Kun ympäristön ja eliölajin suhde ei ole enää tasapainossa, eliölaji häviää. Ihminen ei ole mikään poikkeus. Ihminen on sopeutuvin laji, mutta meidänkin toiminnallemme luonto asettaa rajansa.

Parempi ja huonompi ovat mielen luomia käsitteitä. Niihin ei kannata takertua. Kun katsomme asioita ilman määritelmiä, näemme selkeästi oman paikkamme, oman tehtävämme kokonaisuudessa. Tarkoitan tällä todellakin jokaista ihmistä, en siis puhu millään yleisellä tasolla vaan hyvin konkreettisesti.

” Eläimethän kyllä elävät enemmän nykyhetkessä, mutta nehän myös tappelevat saman lajin kanssa keskenään ja vahvin voittaa ja häviäjä saa alistua. Kenties molemmat saavat vammoja. Puhumattakaan saalistamisessa, kun esim. emo kuolee ja sitten poikaset nääntyvät nälkään avuttomina pesässä. Vaikka sivilisaatio puuttuisikin, niin elämä vaikuttaa hyvinkin raa’alta mielestäni.

Mitä mieltä olet tästä?”

Maailmassa on myös kärsimystä. Myös eläimet kärsivät, useimmiten kuitenkin ihmisen toimien seurauksena. Eläimet noudattavat vaistojaan. Ne tappavat syödäkseen, taistelevat reviireistä jne. Ihmiset kykenevät tekemään valintoja, ymmärtämään tekojensa seuraukset. He pystyvät myös perustelemaan itselleen ja tosille minkä tahansa teon turvautumalla selitysjärjestelmiinsä. He eivät näe asioita suoraan ja välittömästi ennen kuin luopuvat käsitejärjestelmistään ja valmiista selitysmalleistaan.

JL kirjoitti...

Kiitos vastauksesta =)

En kirjoittanut ”fiktiivisen ajan” kysymyksenä, koska en tietäisi, että ihmisen sivilisaatiot ovat hyvin nuoria tai etten uskoisi, että mitään oli olemassa sitä ennen. Ajattelin fiktiivisenä ennemminkin kirjoittamaasi”, jolloin ihmiset elivät täydellisesti nykyhetkessä osana kokonaisuutta”. Se kuulostaa kyllä tosi fantastiselta, mutta kyseenalaistan silti onko se faktaa vai fiktiivistä.

Ehkä tuo vastauksesi hieman selvensi, koska se tuntui hieman neutraalimmalta: ”on säilynyt läheinen suhde ympäristöön jossa elävät.”

Minua itseäni on askarruttanut, miksi luonnonvaraiset heimot, jotka elävät hyvin hedelmällisillä alueilla sademetsissä ja joiden ei tarvitse tehdä käytännössä paljon mitään työtä kerätäkseen itselleen syötävänsä silti sotivat keskenään ja harrastavat jopa kannibalismia. Samoin vaikka hedelmiä, kasviksia jne. olisi yllin kyllin, niin vaikka se kuinka olisi vaivalloista, niin nämä heimot tavalla tai toisella hankkivat itselleen eläimiä ja kaloja syödäkseen. Tosin ehkä ihmisen olisi mahdotonta selvitä pelkällä kasvisravinnolla ilman esim. B12-vitamiinia jne. En tiedä.

Sanoit, että kaikki yhteiskunnat ”ovat olleet rakenteeltaan enemmän tai vähemmän alistavia.”. Olen tästä samaa mieltä. Toisaalta yhteiskunta on luonut myös tasa-arvoa, demokratiaa, sosiaaliturvan jne. joita luonnosta ei löydy. Mielestäni luonto on myös alistava. Puhut paljon ihmisistä ja yhteiskunnasta. Nämä ovat myös osa kokonaisuutta, kuten luontokin, jossa tapahtuu paljon kaikenlaista mitä ei kyllä voi rakkauden osoitukseksi kutsua. Minusta tuntuu, että koko maailmamme täällä maapallolla on aika kaukana mistään ihanteellisesta. Jos evoluutioon uskoo, niin en tiedä missä vaiheessa ja miksi amebat tms. ovat alkaneet ”vahvin voittaa ja heikoin saa alistua / tulla syödyksi” –linjalle. Vaikea ymmärtää. Ja ihminen on tietysti osa tätä prosessia.

Haluan vielä mainita, etten yhtään kyseenalaista kokonaisuuden kokemuksen merkitystä. Silti kun tätä maailmaa katsoo, niin minulla on tunne, että kokonaisuus ei ole rakentunut mitenkään sillä tavalla että ykseys ja rakkaus olisivat keskeisimmillä sijoilla. Vaikka oma tieni olisikin rauha ja rakkaus, niin en voi siksi tuomita toistenkaan tekoja. Maailma yksinkertaisesti on sellainen kuin se on. Aina on tietysti toivoa muutokseen. Askel kerrallaan.

maailmankaikkeuden pikku apulainen kirjoitti...

Teit hyvän huomion. En voi todellakaan tietää millaista elämää ihmisen ovat joskus aikaisemmin eläneet. Esitin asian liian epätarkasti ja idealisoin. Mielestäni nk. luonnonkansoilla on syvä ja läheinen suhde ympäristöönsä, ne elävät enemmän nykyhetkessä. Uskontojen myyttiset kertomukset paratiisista saattavat kertoa menetetystä aikakaudesta, ajasta ennen järjestäytynyttä yhteiskuntaa.

Puhun kokemisesta, näkemisestä, kokonaisuudesta jne. Nehän ovat sanoja, käsitteitä joille jokainen antaa oman merkityksensä. Huomaan usein määritelleeni selittäessäni asiaa toiselle ihmiselle, vaikka tilaa josta puhun, ei voi määritellä. Joskus otan esimerkkejä kokemuspiirini ulkopuolelta, vien huomion pois oleellisesta. Minulle on tapahtunut paljon lyhyessä ajassa ja minulla on paljon opittavaa.

JL kirjoitti...

Ymmärrän mistä puhut ja arvostan kovasti, että puhut siitä. Silti tuntuu, että näissä asioissa ajautuu helposti parempi/huonompi kokonaisuus/erillisyys jne. ajattelutapaan ja/tai alkaa tuomitsemaan osaa todellisuutta (ehkä jopa sitä osaa, että tuomitsee). En sano, että olisi helppoa antaa maailman olla sellainen kuin se on kaikkine puolineen, hyväksyä se ja luottaa siihen prosessiin mitä se on... puhumattakaan, että voisi jopa rakastaa sitä. Ei ole myöskään helppo myöntää, ettei oikeasti tiedä mitään... ja jatkaa silti elämään tätä elämää... ja luottaa maailmankaikkeuteen vaikkei ymmärtäisikään mitään - oikeasta tai väärästä tai mistään muustakaan. Oma tähteni, jota seuraan on ykseys ja rakkaus. Silti ymmärrän, että ykseys sisältääkseen kaiken, täytyy sisältää _kaiken_. Ei siis ole mitään mikä olisi ulkopuolella kaikkien mahdollisten juttujen kirjossa. Erillisyys ja moneuskin on osa ykseyttä... ja itsekkyys ja individualismi osa kokonaisuutta. Vaikka moni teko tässä maailmassa olisikin kaukana rakkaudesta, niin silti tippa kerrallaan, askel askeleelta, se täyttyy rakkaudesta, jos jaksaa yrittää.