6.

Näihin aikoihin keskustelemme paljon Leilan kanssa. Seuraavassa äänityksessä Leilalla on suora yhteys hahmoon joka johdatti meditaatioissa hänet universumien keskelle. Alla ote Leilan kanssa käydystä keskustelusta.

Minä: Nyt kuuluu koko ajan tommonen pip pip pip.

Leila: Se johtuu siitä että sä tiedät…

Minä: Että tätä nauhotetaan. Se ei haittaa mua yhtään. Mä en edes tajuu kuinka iso juttu tää on. Siis oonks mä näin tärkee tyyppi. (Naurua) Mähän sanoin sulle etten mä osaa kysyä mitään juttuja. Tää on nyt kaiken kaikkiaan niin iso juttu. Tää on niin iso juttu.

Leila: No niinhän se on, sanoo täältä. Onhan se toisaalta, mut tätä on odotettu kauheen kauan, että tää lähtee purkautumaan, että tää herätys tulee. Kaikki muut on jo hereillä ja odottaa vaan.

Minä: Kaikki muut on hereillä?

Leila: Niin.

Minä: Kaikki muut sivilisaatiot?

Leila: Niin, muut on hereillä.

Minä: Sit mulle tuli tällanen typerä kysymys, et onks hällä antaa mitään lukuja näitten sivilisaatioiden määristä, ääretön määrä varmaan. Onks hänellä antaa mitään lukuja?

Leila: Ei, ei, niitä ole laskettu. Ei niitä oo laskettu.

Min: Se ei ole oleellista.

Leila: Ei niin, se ei ole oleellista.

Minä: Nii-in.

Leila: Mutta sitten nää jotenki yhdistyy. Sellanen näky mulle nyt tähän annetaan, et nää yhdistyy.

Minä: Siis nää eri sivilisaatiot.

Leila: Niin. Oota nyt. Onks se nyt tää näky nyt. Joo…Ne pannaan tolla tavalla pallon muotoon. Ei ku ne on tolla tavalla ympyrän muodossa. Miten mä sen nyt sanosin. Vähän niinku tota…Odotapas nyt. Niinku juhannusseppele. Ympyräinen, sellanen sormuksen näkönen… Siitä lähtee sellaset narut.

Minä: Joo, mä tiedän. Sellanen joka roikkuu katosta.

Leila: Joo katosta, tai salosta se voi roikkuu.

Minä: Suomenruotsalaiseen perinteeseen liittyvä…

Leila: No mä en tiedä sitä, mutta sen näkönen tää on.

Minä: Mä tiedän mitä sä tarkotat.

Leila: Keltasissa palloissa, vieri vieressä meidän ympärillä.

Minä: Meidän pitää laittaa kuva meidän blogiin.

Leila: Ei ku mä osaisin varmaan piirtääkin ton.

Minä: Joo.

Leila: Mut enhän mä saa siihen tätä moniulotteisuutta, mut sen mitä siit nyt pystyy niinku…

Minä: Joo-o.

Leila: Ja tää muuten on sellanen minkä te muuten voisitte nähdä. Kaveri ainakin nyökkää, että joo-o.

Minä: Onks mahdollista että hän auttaisi huomenna siinä matkan teossa.

Leila: Hän on valmiina odottamassa. Hän on paikalla odottamassa.

Minä: Mitä hän luulee, mitkä on mun mahdollisuudet onnistua?

Leila: Hänen mielestään hyvät, ei oo mitään ongelmaa nähdä tätä.

Minä: Selvä. Ok. Yrittääkö tätä yhteyttä moni muukin tällä hetkellä kuin hän?

Leila: Ei.

Minä: Mut Kryon on aina välillä yhteydessä…

Leila: Mut ei häneen.

Minä: Ei, mut tännepäin. Ja hän tietää kuitenkin Kryonin.

Leila: Joo, joo.. Tietää…

Minä: Onks Kryon samassa paikassa kuin hän.

Leila: Nyt se kysyy multa että mitä. (Naurua.) Hauskan näkönen ilme et haloo, niin et onks sillä väliä. Niin onko sillä väliä. Sielt on mobilisoitu niin paljon väkeä.

Minä: Mut mä pyydän, et hän ymmärtää nää mun tyhmät kysymykset. Mä oon tällanen typerä maan asukas, joka ei tajua oikeestaan yhtään mitään.

Leila: Ihan huumorintajuinen tyyppi. Niin älä, et vaikka tässä naureskellaan, niin se ei oo tyhmyydestä kiinni.

Minä: Niin, sen mäkin oon huomannu sen, et kaikki mitä mulle on näytetty, siinä on aina ollu huumori mukana.

Leila: Kysymys ei oo siitä, että tässä naurettas sun tyhmyydelle, vaan ku yrittää selittää näitä asioita niin ne on äärettömän vaikeita.

Minä: Mua kiinnostaa sit tämmönen henkilökohtainen kysymys, ku mulle on tapahtunu tää aukeaminen syksyllä niin ja mulle on näytetty ne liinat ja kaikkee muuta. Fysiikan lait ei aina toimi samalla tavalla.. Liittyyks ne kaikki tähän samaan juttuun.

Leila: Olisit sä heränny muuten? Sä et ois kiinnostunu tästä aiheesta.

Minä: Kysyyks hän sitä?

Leila: Joo-o.

Minä: En olis, en olis heränny. Mä olen ollu aika paksupäinen. (Naurua.)

Leila: Ja sit hän sanoo, et sä olet nähny puolet tästä tarinasta. Sulle annetaan vielä paljon sellasta tietoa ja eväitä hoitaa tää. Oota mä kysyn sit tätä kuvaa, ku sä juoksit maailmankaikkeuden laidasta toiseen. Hän sanoo et sitä työtä sä oot tehnykki kyllä koko ajan.

Minä: Tietämättäni.

Leila: Tietämättäsi, nii-in. Ja sen takia ne liinat on sulle annettu.

Minä: Selvä.

Leila: Et sulla on konkreettista kädessä pidettävää.

Minä: Mä näytän sullekin ne liinat, koska ne taitokset on niin mielenkiintosia.

Leila: Niin sä oot puhunu niistä taitoksista.

Minä: Mähän ymmärsin koko asian alun perin väärin, enkä ymmärtäny et se liittyy tämmösiin kosmisiin asioihin. Mä ajattelin vaan… Alun perin mä ajattelin, et se liittyy vaan mun omiin energioihin.

Leila: Sä et voinukaan ymmärtää sitä. Tää on kaikki heräämistä ja herätystä, et sä oot itse asiassa todellisuudessa nyt.

Minä: Hmm. Se liittyy siihen mun mielen tyhjennykseen.

Leila: Joo, kyllä. Joo, kyllä.

Minä: Ja siihen et mä oon luopunu käsitteistä ainaki osittain, vaikka olenki välillä kiinni niissä.

Leila: Se sanoo et kyl sä saat lisää käsitteitä ja käsiteltävää, sillä jotku rajat täytyy johonkin vetää.

Minä: (Naurua.) Joo mut mä tarkotan oman tajuntani sisällä, sitä tajunnan hiljentämistä ajatuksista.

Leila: Joo näitä kuvia ei ois muuten voinu antaa, jos siellä ei olis ollu tilaa. Ja sulla oli niinku prosessoria sitä käsitellä. Se edellyttää… Et sä et voi ottaa vastaan niitä kuvia muuten, etkä sitä tietoa sä et pysty käsittelemään ilman et sun nuppis, sun psyykkees sekoaa siitä. Sillä tää on kuitenkin kaikki ihan järkevää. Nyt se levittää oikein käsiään tällain. Kaikki on ihan järkevää, ihan järkeen käypää, mut sä et voi kaikkea kerralla. Nyt se tönäsee mua tässä. Niin mut jos me sitte ei oltas tavattu sun kanssa. Nyt hän puhuu siis sinusta ja hänestä. Hän on siis tavannu sut joskus.

Minä: Ok. Mä en vaan muista sitä.

Leila: Niin mua ei ois saatu pökräytettyä ja pystyyn ja tää linkki ei ois mahdollinen.

Minä: Ok. Koska me ollaan tavattu? Joskus aikoja sitten.

Leila: Nyt se hymyilee tossa vaan vienosti.

Leila: Pitääks sanoo, se sanoo. (Naurua.)

Minä: Joo, pitää sanoo. Kyllä, kyllä pitää sanoa.

Leila: No nyt se sanoo mulle, että sulje silmät.

Minä: Joo-o.

Leila: Niin hän on sun mielen sopukoissa. Hän on tutkinu sun jokaisen sopukan ja hän on täällä. Siis hän puhuu nyt sun mielestä.

Tässä vaiheessa repeän täydellisesti. Ei voi muuta kuin nauraa.

*

Erittelevä, määrittelevä mieli jakaa maailman sisäiseen ja ulkoiseen, todelliseen ja ei-todelliseen. Kaikki riippuu siitä kuinka tiukasti pidämme kiinni opetetusta, kuinka auktoriteettiuskoisia olemme. Mitä lujemmin pidämme kiinni vallalla olevasta maailmankäsityksestä, sitä vähemmän saamme kokemuksia tietoisuuden mahdollisuuksista ja ominaisuuksista. Kartoittamattomilla alueilla voimme liikkua vain luovuttuamme valmiista käsitteistä ja eläessämme täysin nykyhetkessä. Näillä alueilla voimme laajentaa ja syventää tietoisuuttamme, tutustua itseemme.

Tarvitsemme rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta jotta olisimme valmiita uusiin kokemuksiin. Erittelevä mieli, tietoisuuden kapea osa, päätyy johtopäätökseen että kaikki mikä ylittää ”normaalin” rajat on puhdasta mielikuvitusta. Yliaistilliset kokemukset voisivat murtaa käsitejärjestelmän joka pitää egon vallassa.

Erittelevä mieli panee jokaisen kokemuksen johonkin valmiiseen lokeroon. Ego kaipaa turvallisuudentunnetta, se pelkää leimautumista enemmän kuin mitään muuta. Se koettaa aina tulla hyväksytyksi. Sen on vaikea kohdata todellisuus ilman määritelmiä. Ego ei voi koskaan kokea tietoisuuden kaikkia mahdollisuuksia.

Mitä enemmän elämme nykyhetkessä, sitä enemmän ja kauemmaksi näemme, sitä enemmän tietoisuutemme laajenee.