1.


Käyn aina silloin tällöin Parapsykologisen tutkimusseuran tilaisuuksissa kuuntelemassa alustuksia ja keskustelemassa. Joskus viime syksyn alussa huomaan että paikalle on tullut nainen jota voisin ehkä auttaa tavalla tai toisella. Koen että hän tarvitsee lisää energiaa. Myöhemmin saan Leilaksi paljastuvan naisen puhelinnumeron eräältä seuran jäseneltä. Soitan naiselle ja kerron havainnostani ja tavastani auttaa ihmisiä. Nainen kiinnostuu asiasta ja tapaamme.

Tapaamisessamme katselen kuvia joita Leilan energiakentässä näen. Kerron hänen lapsuudestaan, ihmissuhteistaan, jumalsuhteestaan ja monista muistakin asioista. Hän sanoo että olen ensimmäinen ihminen joka todella näkee hänet sellaisena kuin hän on.

Leila kertoo omasta näkemisestään. Hän ei voi välttää toisten ihmisten energioita, kuvia tulevista tapahtumista, ihmisten yksityiselämästä. Se tuntuu Leilasta kovin kiusalliselta ja epämiellyttävältä. Leilan tekisi mieli kertoa ihmisille kuinka heidän kannattaisi toimia välttääkseen valintojensa epämiellyttävät seuraukset, seuraukset jotka Leila kykenee näkemään ennakkoon. Joskus hän on kertonut näkemänsä. Useimmiten ihmiset eivät ole ottaneet uskoakseen Leilan neuvoja. Tuollainen näkeminen on ymmärrettävästi hyvin raskasta.

Näkeminen hankaloittaa jokapäiväistä elämää ja siksi Leila on joutunut eristäytymään muista ihmisistä. Lisäksi hänellä on univaikeuksia. Koen että hänen energiakenttänsä on levinnyt laajalle alueelle kehon ulkopuolelle. Olen oppinut maadoitusmeditaation jonka avulla voi hallita liikaa irrottautumista omasta kehosta. Kerron tämän menetelmän Leilalle. Kuvien katselun jälkeen kanavoin. Siitäkin tuntuu olevan apua. Kanavointi vahvistaa hänen käsityksiään ja helpottaa omien valintojen tekemistä. Tapaamisen päätteeksi annan hänelle energiaa jonka vaikutukset hän tuntee välittömästi.

Myöhemmin keskustelemme usein puhelimessa jolloin annan samalla myös energiaa. Joskus katselen kuvia tai kanavoin. Vähitellen Leilan univaikeudet helpottavat. Ystävystymme. Meille molemmille on tärkeää elää nykyhetkessä ilman määritelmiä ja valmiita käsitteitä. Kerron oppimistani asioista. Kerron myös kokemistani materialisoitumisista ja muista paranormaaleista ilmiöistä kuten mediaalisuudesta. Leila on luonut osittain aivan oman käsitejärjestelmänsä jolle löytyy vastaavuuksia buddhalaisuuden, teosofian ja muitten vastaavien oppijärjestelmien piiristä.

*

Kun kohtaamme uuden ihmisen, meillä on oiva tilaisuus osoittaa pätevyytemme, älykkyytemme jne.. Yritämme tehdä toiseen ihmiseen vaikutuksen. Yritämme todistaa oman olemassaolomme merkityksen. Tämä kaikki tapahtuu useimmiten täysin tiedostamatta. Useat ihmissuhteet muodostuvat valtasuhteiksi. Tämä koskee niin ystävyyttä kuin muitakin kanssakäymistä.

Kun elämme täysin nykyhetkessä, kaikki tapahtuu luonnollisesti, myös toisen ihmisen kohtaaminen. Silloin meillä ei ole mitään odotuksia tai toiveita ja kaikki tapahtuu luonnonlakien, energioiden puhtaana liikkeenä ja kasvuna. Ei ole mitään tiettyä asiaa jota ajaisimme. Tärkeintä on vain kohtaaminen, oppiminen ja kasvaminen. Kaikki tapahtuu luonnollisesti meissä lepäävien ominaisuuksien ja mahdollisuuksien mukaisesti. Tällaiset tasavertaiset kohtaamiset ja ystävyyssuhteet ovat toistaiseksi vielä melko harvinaisia, mutta niitten aika on jo tullut.

Meidän ei tarvitse pelata vanhoja pelejämme. Me voimme aloittaa uuden aikakauden. Silloin olemme luopuneet egostamme, vallantavoittelusta, pyrkimyksistä alistaa toisia, tarpeestamme todistaa oma merkittävyytemme. Me emme yksinkertaisesti tarvitse mitään sellaista. Olemme oivaltaneet kaikki ne mahdollisuudet mitä meillä on käytettävänämme. Nämä mahdollisuudet ovat odottamassa meitä. Niitä ei tarvitse keksiä. Ne tulevat meille todellisiksi käytännön toiminnan kautta. Energiat virtaavat vapaasti ilman mitään häiriötekijöitä joita mielemme luomat odotukset toiveet ja pyrkimykset synnyttävät.

Tämä ei koske vain ihmissuhteita, se koskee kaikkea olemassaoloon liittyvää. Alamme nähdä kaikkialla merkityksiä ja elämämme muuttuu rikkaaksi ja mielenkiintoiseksi.
Samalla autamme toisiamme ilman valtapyrkimyksiä puhtaasta ilosta ja rakkaudesta kaikkea olevaa kohtaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit