Minulla oli pitkään paha olo. En oikein tiennyt mistä se johtui. Nyt kun olen saanut asioihin perspektiiviä, ymmärrän että olin ennen kaikkea turhautunut. Kaikki mitä näin ympärilläni vaikutti turhanpäiväiseltä. Tuntui omituiselta että niin moni oli innoissaan asioista joita itse pidin merkityksettöminä. Ei tekniikan kehitys, uudet tuotteet, muoti, televisiosarjat, koko kaupallisen kulttuurimme tuonut elämääni mitään sellaista joka todella olisi tuntunut tärkeältä. Ihmiskunnan kriisi heijastui suoraan omaan henkiseen tilaani.
Luopuminen on vaikeaa jos ei tiedä mitä voi saada tilalle. On ymmärrettävää että takerruin vanhaan niin kauan kun en muusta tiennyt. Pidin itsestään selvinä vallantavoittelua, vertailua, kilpailua jne, kaikkea sitä mikä johtaa henkiseen umpikujaan, ekokatastrofiin ja sivilisaation romahdukseen.
Kokemusteni pohjalta havaitsin että mikään ei ole itsestään selvää. Opittu voi olla harhaa. Tietoisuuden laajetessa kaikki ilmenee uudessa muodossa ja uudella tavalla. Kun luovuin valmiista käsityksistä ja määritelmistä löysin uuden mahdollisuuden, kokonaisuuden joka on äärimmäisen rikas ja mielenkiintoinen.
Jokaisella on oma tiensä. Kun ego menettää valta-asemansa, muutos on mahdollinen. Jokainen päättää itse haluaako muutosta vai pitäytyykö valmiissa käsitteissä, maailmassa jonka lopputulos on jo näkyvillä.
Tuuli on kääntynyt!
Kommentit
Mummini sanoi minulle kerran, että luopumalla kaikesta, saa kaiken tuplana takaisin. Mietin sitä usein, mitä se mahtoi tarkoittaa?? Luopuminen, ja varsinkin egostaan luopuminen, on tuskallista ja aikaa vievää, mutta kokemuksesta voin kertoa, että se on reissu, joka kannattaa tehdä. Oman itsensä vuoksi.
Kun sattumaa tai aikaa ei ole, kaikki ON mahdollista. Emme ehkä omalla ajattelullamme tai hiljentymisellämme pysty pysäyttämään ekokatastrofia, mutta uutta pystymme rakentamaan. Ja tuo rakennustyö on aloitettava itse itsestämme.
Itsetuntemus on muutakin kuin vain omien tapojensa ja tottumustensa seuraamista ja tuntemista. Olen tehnyt tätä matkaa itseeni jo 46 vuotta, enkä vieläkään tunne täydellisesti itseäni - tapani kylläkin...
Ihminen ei kykene keksimään mitään uutta, vaikka niin kuvittelemmekin. Kaikki (IHAN KAIKKI) on vain vanhan toisintoa, uusintaa jostain meille menneiltä ajoilta, kuitenkin vain hetken kertausta. Minua joskus ihan naurattaa ääneen nuo suuret ja mullistavat keksinnöt, joita joku jossain on "keksinyt". Olemme vain unohtaneet ne entiset opit ja toistamme itseämme aina vaan uudestaan ja uudestaan. Niinhän sitä sanotaan, että historia toistaa itse itseään - ei liene ihan tuulesta temmattu tuokaan väite...
Oletko koskaan miettinyt, kuinka sanoissa on kaikki? "Käyttäydytään ihmisiksi", "Ollaan samalla aaltopituudella", "Kertaus on opintojen äiti", "Totta toinen puoli" jne. Miten kuvaavasti näissä metafoorissa on ilmennetty läksyjä, joista meidän kaikkien tulisi ottaa opiksemme.
Kun luovut egostasi, näet kaiken, kaikki totuudet niiden kaikessa loistossaan, ihan silmiesi edessä - tässä ja nyt. Se on uusi vanha maailma, kertausta menneestä.
Tuuli on todellakin kääntynyt. Se tuo tullessaan jotain aivan uutta sekoitettuna johonkin vanhaan, luoden siten synergiaedun meille kaikille.
Liian moni, valitettavasti, uskoo vieläkin siihen, että joku pelastaa minut, jos vain jaksan olla uskollinen ja nöyrä ja kuuliainen kulloisellekin uskolle.
Jos ei itse, täydellisesti, vapauta itseään, ei voi eikä kykene vapauttamaan muitakaan...
Opittu on todellakin harhaa ja meidän olisi jo korkein aika herätä ja herätellä, paitsi itseämme, myös muita näkemään ja kokemaan - kohtaamaan itsensä.
Kaikki vanha on jo koettu ja koetettu - nyt on muutosten aika. Ja me voimme tehdä tuon muutoksen yksin, yhdessä.
Vaikka olen itse menettänyt uskoni Jumaliin, on aivan pakko lainata seuraavat säkeet, sillä niihin on kätketty viisautta enemmän, kuin ehkä milloinkaan tulen ymmärtämään..
"Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.
(...) Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa; kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii. Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.
Niin pysyvät nyt usko, toivo ja rakkaus, nämä kolme: mutta suurin niistä on rakkaus." (Lainaukset Raamatusta; Paavalin ensimmäinen kirje korinttolaisille, 13. luku)
Muutokset tuulet puhaltavat.
Tervetuloa joukkoon!