Huomaan että ryhdyttyäni kirjoittamaan ”henkimaailman” jutuista, osa lukijoistani menetti kiinnostuksensa syystä tai toisesta. Se ei ole mikään yllätys. Olisin todennäköisesti toiminut samalla tavalla ennen kuin sain omakohtaisia kokemuksia tietoisuuden eri tiloista ja todellisuuden monikerroksisesta luonteesta. Ennen näitä kokemuksia maailmankuvani pohjautui vain puhtaaseen järkeen ja ”tieteelliseen maailmankatsomukseen”.

On myös ihmisiä joilla on voimakas Raamattuun pohjautuva näkemys. Heitä kuvailemani tapahtumat saattavat jopa pelottaa.

*

Viime syksynä osallistuin Spiritualistisessa seurassa ryhmään, jossa teimme erilaisia mielikuvaharjoituksia. Eräässä tehtävä oli sanoa mikä puu tuli mieleen tarkasteltavasta henkilöstä. Minua katsonut nainen sanoi että tuon hänen mieleensä vaahteran.

Teimme myös meditaation jossa kuvittelimme kulkevamme upeassa puutarhassa. Jatkoimme matkaamme metsään. Siellä näimme eläimen joka antoi lahjan jolla oli erityinen merkitys. Näin oravan jolla oli käpälissään tammenterho.

Noin viikkoa myöhemmin näin oravan pihanurmikolla. Se piti käpälissään tammenterhoa ja kätki sen sitten vaahteran alle. Samalla hetkellä tietoisuuteeni tuli uudenlainen meditaatio aivan kuin lahjana. Tämä meditaatio liittyy sisäisen hiljaisuuden oppimiseen ja näkemiseen. Hämmästyin kuinka yksinkertainen se oli. Olin kiitollinen saamastani lahjasta.


Meditaatio jossa koet itsesi ilman mielen luomia määritelmiä

Ota mukava asento. Sulje silmäsi. Hengitä syvään ja rauhallisesti. Rentoudu parhaaksi katsomallasi tavalla

Olet nyt syvässä rentoutuneisuuden tilassa jossa tunnet olosi hyvin rauhalliseksi.

Tunnet kehosi painon ja lämmön. Tunnet kuinka sormenpäissäsi sykkii.

Olet nyt täysin pimeässä huoneessa.

Annat ajatustesi tulla ja mennä. Et kiinnitä niihin mitään huomiota.

Mitä vähemmän sinulla on ajatuksia, sen valoisammaksi tila muuttuu.

Kun ajatuksesi ovat vaimenneet, näet itsesi sellaisena kuin todellisuudessa olet ilman ainoatakaan mielesi luomaa määritelmää.

Tarkastelet näkemääsi huolellisesti niin kauan kuin koet sen tarpeelliseksi.
Nauti kokemuksesta.

Muista näkemäsi.

Palaa takaisin virkeänä ja täysin levänneenä.


Mitä useammin toistat tämän meditaation, sen helpompi sinun on elää jatkuvassa meditatiivisessa tilassa ilman mielesi tuottamaa hälinää.
(Kaikkien saatavilla on suuri määrä rentoutumista käsitteleviä kirjoja ja äänitteitä. Lisää tietoa löytyy vaikkapa googlaamalla sanalla rentoutusharjoitus. Jokainen löytää varmasti kokeilemalla itselleen sopivan menetelmän.)

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Ystävä, otathan huomioon, että kaikki henkimaailmasta tuleva ei ole valoa. Jeesus opettaa selvästi, että on olemassa taivas ja Jumalan johtamat henkijoukot sekä helvetti ja sen henkivallat. Lisäksi raamattu opettaa, että saatana pukeutuu valon enkeliksi johdattaakseen ihmiset harhaan. On vain yksi tie rakastavan Jumalan luo ja se tie kuljee Jeesuksen kautta. Kysy näiltä ääniltä/henkivalloilta, tunnustavatko ne Jeesuksen Kristuksen lihaksi tulleeksi Jumalan pojaksi. Tämä on raamatun mukainen tapa testata henkivaltoja, mistä lähteestä ne ovat kotoisin. Rukoile, että Jeesus johdattaa sinua ja katso mitä tapahtuu.
Terveisin Tiina
Walkerwoman sanoi…
Täällä on ainakin yksi, joka ei lopettanut tämän blogin lukemista, vaan siirtyi lukemaan näkymättömänä. Huomasin nimittäin, että jostain syystä nimimerkin sijasta sähköpostiosoitteeni alkuosa eli oikea nimeni näkyi pikkukuvan yhteydessä, joten poistin sen koska en pidä siitä että oikea nimeni - tai edes puolikas siitä - näkyy netissä. Joten siis en säiky henkimaailmasta puhumista, mielelläni lukisin lisääkin. Älä vain lopeta tänne kirjoittamista!
Tiina: Kiitos huolenpidosta! Raamattu on koottu tietyssä historiallisessa tilanteessa tiettyjä tarkoitusperiä palvelemaan. Tämä tulee erityisen selkeästi esille mm. ensimmäisessä Pietarin kirjeessä kohdassa jossa hän puhuu kristityistä ja esivallasta. On säilynyt muitakin tekstejä joissa kerrotaan Jeesuksesta. Mielenkiintoisia ovat mm. Tuomaan ja Juudaksen evankeliumit. Kysymys on aina kirjoittajien valitsemista näkökulmista ja tulkinnoista, heidän suhteestaan valtaan, omaan itseensä jne. Ihminen voi joko uskoa siihen mitä hänelle opetetaan tai luotaa omiin kokemuksiinsa. Itse valitsen mieluummin jälkimmäisen vaihtoehdon.

Kariliina: Kiitos! Tulen jatkamaan kirjoittamista.
Anonyymi sanoi…
Tämä blogi tuli elämääni pyytämättä ja yllätyksenä. Se on avannut Oven raolleen (jälleen) ja toivon, että jaksaisin/osaisin avata sen riittävän avoimeksi kulkeakseni sisään. Nykyisellään en ymmärrä, kuinka edetä, vaikka tietysti vastaus on jo sisälläni.

Kommentoin tähän nimenomaiseen postaukseesi, koska jostain syystä tähän liittämäsi kuva herätti minussa hirvittävän voimakasta pelkoa. Pidän tätä merkityksellisenä.

lämpimin terveisin M.
SeijaTuulikki sanoi…
Tässä hiukan tietoa ....

Voimaeläin: Orava

Oravasta tulee lähes poikkeuksetta mieleen tuuhea ja isokokoinen häntä. Myös oravan silmät ja etuhampaat ovat isohkot. Oravan näkökenttä on laaja. Koska orava viihtyy korkealla puussa ja näkee asiat laajasta perspektiivistä, liittyy sen merkitys voimaeläimenä laajoihin näkökulmiin ja tarkkaan havainnointiin.

Oravan vatsa on vaalea, mutta muuten sen väritys vaihtelee punertavasta harmaaseen, ruskeaan ja mustaan. Puhumattakaan liito-oravista! Väritykseltään vaaleaa punahäntäistä kurrea on suomalaisessa perinteessä kutsuttu mäntyoravaksi ja mustahäntäistä tummempaa kuusioravaksi. Oravien moninainen kirjo avaakin ovia niiden hyödyntämiseen voimaeläintyöskentelyssä erilaisissa rooleissa.


Kokoaminen ja kerääminen

Pörröhäntä touhuaa käpyjen ja siementen kanssa kätkien ravintoa jemmaan pahan päivän varalle. Tämä puoli oravasta liittyykin keräämiseen, kokoamiseen ja valmistautumiseen. Kunnon ennakoinnilla ja suunnittelulla asiat lutviutuvat kuin itsestään. Jos orava on tullut voimaeläimeksesi tai ilmestyy opaseläimen roolissa elämääsi, voit punnita kokoamisen ja ennakoimisen tarvetta suhteessa siihen, onko sinulla taipumusta varautua liikaakin. Höösäätkö? Murehditko tulevasta jo ennakolta? Keräätkö kotiisi kasakaupalla tavaraa vain sitä varten, jos sitä joskus sattumalta tarvitsee? Vai onko asia päinvastoin, pitäisikö sinun hankkia pieni kotivara ja varastoida enemmän?

Varastoiminen voi liittyä myös vanhan kuorman keräämiseen harteille. Painaako stressikuorma ryhtisi kumaraan? Tuntuuko asioiden suorittaminen jäisen kävyn nakertamiselta? Onko aika työskennellä sen eteen, että vanhat mukaan kerätyt ajatusmallit ja huolet saisi käsiteltyä ja haudattua? Tiesitkö, että oravan korvantupsut kasvavat joka syksy ja putoavat keväällä pois?

Oravalta voi oppia joustavuutta. Se ei jumitu yhteen pesäkoloon vaan rakentaa lähimetsän korkeisiin puihin useita lämpimiä pyöreitä pesiä. Tarpeen mukaan asunto vaihtuu kätevästi.

Kommunikaatio ja toiminta

Oravan voima on parhaimmillaan sosiaalisessa annissa. Se opastaa vanhallekin parralle leikillisyyttä ja flirttailun tuomaa elämänvoimaa. Kurrella on sosiaalista kipinää kintuissa ja utelias asenne elämää kohtaan. Se luo verkostoja, keskustelee ja tarpeen mukaan varoittaa läheisiään. Toisinaan oravan mellastus käy äänekkääksi säksätykseksi ja laastit rapisevat seinistä.

Oravan keskeinen viesti liittyy toimintaan ja sen tasapainottamiseen. Olenko aktiivinen vai yliaktiivinen? Teenkö liian monta asiaa yhtä aikaa ja poltanko itseni häsläämisellä loppuun? On hyvin paljon henkilöstä kiinni, buustaako monen asian tekeminen yhtä aikaa juuri sopivaan työvireeseen vai tuleeko kaikki asiat tehtyä hutaisemalla. Tuottelias ihminen voi vaipua ylisuorittamisen kierteeseen ja pelkistämisen opettelu tekee hyvää: tee vaan yksi asia kerralla. Jos mielesi on rauhaton ja sisäinen lörpöttelijä säätää monta asiaa kerralla, voi meditoinnista ja rentoutumisharjoituksesta olla apua.

Maailmojen yhdistäjä

Opaseläimenä orava puikkelehtii kätkettyjen mysteerien äärelle. Se auttaa ratkaisemaan visaisia pähkinöitä ja löytämään uusia reittejä maailmojen välillä. Skandinaavisessa mytologiassa kaksi oravaa juoksentelee kisaillen maailmanpuun vartta pitkin. Maailmojen väliseen yhteyteen kannattaa kiinnittää huomiota. Orava löytää ruokakätkönsä hajun perusteella, joten sen vainuun kannattaa luottaa. Kurre on tarkkanäköinen ja kisailevan hilpeä johdattaja.

Orava opettaa ja kysyy:

- kaikella on aikansa ja paikkansa
- varaudu hyvin, mutta älä varastoi liikaa
- mikä on suhteesi yliseen ja aliseen, henkimaailmaan ja alitajuntaan
- millä tavalla kommunoikoit, onko sinulla ystäviä
- teetkö liian monta asiaa yhdellä kertaa
- millaista vanhaa kuormaa voisit purkaa hartioiltasi

Terveisin

Tämän blogin suosituimmat tekstit