Vastaus


”Mikset enää kirjota omia kokemuksia?
Oon pitkään katellu sun juttuja, välilä niitä oli hauska lukea ku oli vähän persoonallisempaa otetta.

Nyt tuntuu, että tyyli mihin oot
palannu ei ole niin mielenkiintoista luettavaa. Eikös kirjaston hyllyt jo oo tarpeeksi pullollaan samaan henkeen kirjotettuja "totuuksia"...

Sulla tuli vaihe, että täyty kääntyä sisäänpäin. Sen jälkeen et oo enää kirjotellu henkilökohtasella tasolla. Miks näin? Ois mukava kuulla miten sulla menee.”


Se että olet kiinnostunut kirjoituksistani edes jossakin määrin, on sinänsä jo harvinaista. Lukiessani toisten blogeja, olen havainnut että henkilökohtaisista asioista ja suoraan omasta elämästä kirjoitetut tekstit ovat saaneet suurimman lukijakunnan. Siinä ei ole mitään yllättävää.

Saattaa tuntua oudolta, mutta kaikki kirjoittamiseni pohjautuu henkilökohtaiseen kokemiseen tavalla tai toisella. Tarkoituksenani ei ole laukoa mitään ehdottomia totuuksia. Tietoisuuteni muuttuu. Ei ole olemassa yhtä oikeaa näkökulmaa. Tämä liittyy asiaan josta olen kirjoittanut aikaisemminkin, nimittäin moniulotteiseen havainnointiin.

Minulle on tapahtunut paljon asioita, enkä ole kaikesta vielä raportoinut. On tapahtunut sellaistakin mitä en ymmärrä enkä kykene selittämään. Vie siis aikansa ennen kuin saan asiat jollakin tavalla mielekkääseen muotoon. Saattaa myös olla että tapahtumissa on ollut mukana henkilö joka ei halua että asioita käsitellään julkisesti. Kunnioitan tällaista pyyntöä.

Luen vain tekstejä jotka itseäni kiinnostavat. Samaa suosittelen sinullekin. Hyppää vain reilusti yli jos tuntuu tylsältä tai puisevalta!

Vastaan mielelläni kysymyksiisi. Kysymysten avulla minulle selviää mistä olet kiinnostunut. Samalla joudun kohtaamaan asioita joita en muuten tule ajatelleeksi. Nautin kaikesta vuorovaikutuksesta.

Hyviä värähtelyjä sinulle!

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Kiitos vastauksesta.

Ymmärrän moniuloitteisen näkemyksesi
ja kuinka tietoisuus on alati muuttuva.

En tarkoittanut "totuuksilla", että kertoisit absoluuttisia totuuksia.
Mutta mitä kaipasin, oli persoonallista "sävyä" teksteihin. Aikasemmin joku toinen lukia kommentoi sulle samaan aihealueeseen viitaten.
Musta oli mielenkiintosta seurata
teidän vuorovaikutusta.

Moniulotteinen tietoisuus, eikö se silti ole persoonallinnen kokemus vaikka olisi egosta "luopunut"?

Häviääkö ego kokonaan vai onko se luonnollinen osa kokonaisuutta, vaikka se ei olisi enää sun mielen kiintopiste?

Ootko nykyään yhä ulos päin suuntautunut vai työstätkö kehon sisäisiä hommia?

Onko näillä kahdella asialla sun mielestä eroa?

Missä sun tietoisuus lepää luonnostaan?

"Saattaa myös olla että tapahtumissa on ollut mukana henkilö joka ei halua että asioita käsitellään julkisesti. Kunnioitan tällaista pyyntöä."

Miks kirjoitat että "saattaa olla"
jos tapahtumissa on kuitenkin ollut mitä ilmeisemmin joku henkilö mukana?

Tämän blogin suosituimmat tekstit