sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Keskustelu Ville N:n kanssa


”Kaiken avain on siis hiljainen mieli? Päästit vain ajattelusta irti ja siinä kaikki? Arvaan, että tarkoitat tällä pakonomaista yrittämistä verrattuna rentoon irtipäästämiseen?”

Jokaisella on oma tiensä. Minun tieni on ollut hyvin pitkä, kymmeniä vuosia. En vieläkään aina ole täysin tietoinen ja tässä hetkessä. Egoni on ollut hyvin vahva ja ovela. Välillä se tekee temppujaan, tunnistan sen vain helpommin kuin aikaisemmin. Tunteeni eivät enää hallitse minua. Voin kokea rauhaa ja autuutta vaikka koen samanaikaisesti tunteita jotka aikaisemmin koin epämiellyttäviksi. Kärsimys on poissa.

”Kirjoitit edellisessä merkinnässäsi, että ensin yritit hiljentää mielesi pakottamalla, jonka jälkeen luovuit yrittämisestä. Tähän jälkimmäiseen sisältyy silti pieni, rento ponnistus, eikö? ”

Kaikenlainen ponnistelu, yrittäminen ja vastustaminen lisäävät vastustettavan ajatuksen tai tunteen voimaa.

”Ainakin mun kohdalla kaiken ponnistuksen ja täten läsnäolon puute johtaa sumeaan mieleen ja automaattiseen ajatteluun. Tarviiko sun ittes siis ponnistella lainkaan ollaksesi läsnä vai suuntautuuko sun mieles automaattisesti kohti hiljaisuutta?”

Itse en ole huomannut että läsnäolo vaatisi mitään ponnisteluja. Läsnäolo on mielestäni tietoisena olemista, tarkkailemista, valppautta. Jos koetan pakottaa itseäni, huomioni siirtyy pakottamiseen, pois läsnäolosta. Oma elämäni on paras opettajani. Nykyhetkessä oleva energia johdattaa minua. Siinä on kaikki mitä tarvitsen.

”Oon itekin välillä kokeillut ajattelun lopettamista hyvin tuloksin, ja oonkin jo päässyt neuroottisesta ajattelusta eroon. Seuraava haasteeni näyttää olevan täysi hiljaisuus, joka kieltämättä tuntuu hieman pelottavalta mielenkiintoisuudestaan huolimatta.”

Totta kai tunnet pelkoa. Suurin osa ihmisistä karttaa kaikin tavoin asioita, joista tässä keskustelemme. Ego pelkää oman olemassaolonsa puolesta. Se ei tajua olevansa pelkkää harhaa. Sinun ei kannata yrittää mitään. Jos yrität pakolla voittaa pelkosi, se vain voimistuu. Kun tarkkailet tunnetta sivusta ja annat sen vain olla, se vaimenee.

”Harrastatko muuten jotain liikuntaa tai energialajia, kuten joogaa, tai chitä tai muuta vastaavaa?”

Liikun lähes päivittäin. En niinkään harrasta liikuntaa. Viisi tiibetiläistä riittiä tuntuu sopivan minulle mainiosti.

*

Lopuksi eräitä huomioita jotka ovat olleet minulle avuksi matkallani:

Pakottaminen lisää Egon voimaa.

En ole sama kuin ajatukseni ja tunteeni.

Ei kannata takertua mihinkään ajatukseen, tunteeseen, ihmiseen. Mikään ei ole pysyvää. Pysyvää on vain se mistä ei voi mitään sanoa.

Aikaa ei ole. On vain nykyhetki.

On tärkeää olla tietoinen itsestään.

Voin tarkkailla itseäni, ajatuksiani, tunteitani, vain tarkkailla. Vähitellen kaikki tarpeeton katoaa. Jää vain oleellinen.

Tarkkailemalla opin tuntemaan itseni paremmin. Egon huijausyritykset epäonnistuvat. Se ei saa enää energiaa toimiakseen kun ei ole ajatuksia jotka pitävät sitä hengissä.

Minulla ei ole mitään kiirettä. Voin olla täysin rauhassa.

Irtipäästäminen, antautuminen tuo mukanaan sen mistä ei voi mitään sanoa. Tunnen iloa, rakkautta, myötätuntoa.

1 kommentti:

Ville N kirjoitti...

Kiitos vastauksesta :)

Itse en ole huomannut että läsnäolo vaatisi mitään ponnisteluja. Läsnäolo on mielestäni tietoisena olemista, tarkkailemista, valppautta. Jos koetan pakottaa itseäni, huomioni siirtyy pakottamiseen, pois läsnäolosta.

Ponnistelu on ehkä väärä sana.
En myöskään tarkoita pakottamista tai vastustamista. Välillä olen läsnä, välillä en. Jos huomioin läsnäolon, se kasvaa. Jos taas en huomioi sitä, se häipyy itsekseen. Tätä tarkoitin.

Sinun ei kannata yrittää mitään. Jos yrität pakolla voittaa pelkosi, se vain voimistuu. Kun tarkkailet tunnetta sivusta ja annat sen vain olla, se vaimenee.

Joo, sama juttu kuin ajatustenkin kanssa. Oon huomannut, että kun niille antaa tarpeeksi aikaa, ne häviävät aina itsekseen.