lauantai 14. maaliskuuta 2009

Egon kohtaamisesta


Jokin aikaa sitten mainitsin eräässä keskustelupiirissä että ihmiset jotka meidän maailmastamme katsoen elävät hyvin alkeellisissa oloissa, vaikuttavat kuitenkin onnellisilta. He hymyilevät, he ovat elossa. Heissä ei näy merkkiäkään masennuksesta. En ollut ainoa joka oli tehnyt saman havainnon. Oli havainto sitten oikea tai väärä, eräs läsnäolijoista koki tällaisen puheen suorana hyökkäyksenä kulttuuriamme ja elämäntapaamme kohtaan. Hän otti asian hyvin henkilökohtaisesti, eikä halunnut kuunnella mitä toisilla oli sanottavana.

Joskus joku ihminen saattaa suuttua minulle aivan yllättäen. Hän reagoi voimakkaasti, kokee minut uhkana. Hän ei tiedosta lainkaan mitä on tapahtumassa. Hän hyökkää kimppuuni, hän ei halua kuunnella mitä minulla on sanottavana. Hän on täysin tunteensa vallassa ja toimii siksi harkitsemattomasti.

Tällaisessa tilanteessa huomaan, ettei oma egonikaan ole kokonaan kadonnut. Se ei kuitenkaan hallitse minua. Olen tietoinen siitä mitä tapahtuu. Kuka onkaan parempi opettaja kuin ihminen jolla on voimakas ego! Muutamalla ystävälläni on sama havainto: Jos oma egosi on menettänyt valta-asemaansa, ihminen jonka ego vielä on voimissaan, kokee sinut todellisena uhkana.

Viime syksynä minua johdatettiin kohti uutta ihmissuhdetta. Sain tiedon hyvin monella eri tavalla, eikä minulle jäänyt epäilystä suhteen merkittävyydestä. Lopulta minulle kuitenkin selvisi, ettei toinen haluakaan jatkaa pidemmälle. Näin kaiken unessa hyvin konkreettisesti. Kerroin hänelle uneni ja hän sanoi että kakki mitä näin piti paikkansa.

Ilman tuota tapahtumasarjaa minulla ei olisi ollut mahdollisuutta oppia, kasvaa ja kehittyä.
Saatoin antaa surun olla kaikessa rauhassa. Saatoin tarkkailla sitä sivusta, vain tarkkailla. Minulla oli hyvä ja rauhallinen olo. Suru ja surua ruokkivat ajatukset tulivat ja menivät. Suru vaimeni ja katosi. En samastunut tunteisiini, en ajatuksiini, joita tunteeni herättivät. Mikään ei ole pysyvää paitsi se mille ei ole nimeä, josta ei voi mitään sanoa. Se mitä aikaisemmin nimitin vastoinkäymiseksi, onkin nyt mahdollisuus.

Mitä olen viime aikoina oppinut?

Opin että ihminen jolla on voimakas ego, ei voi koskaan päästää minua lähelleen. Olen hänelle uhka, sillä näen hänen energioitaan, ajatuksiaan ja tunteitaan. Vaikka hyväksyn hänet sellaisena kuin hän on, se ei riitä. Hänen egonsa käyttää kaikki mahdolliset keinot säilyttääkseen valta-asemansa. Se ei halua paljastua. Se pelkää kuolevansa. Siksi se kokee pelkoa, pelko synnyttää vihaa. Viha johtaa pakenemiseen ja niin ego kokee olevansa jälleen turvassa.

Vain tietoisena havaitsen tilanteen sellaisena kuin se on, vain tietoisena en koeta muuttaa toista ihmistä. Vain tietoisena tunnistan ihmisen jolla on voimakas ego.

Luon aina itse oman kärsimykseni, niin nytkin. Takerruin toiseen ihmiseen, en voimakkaasti, mutta kuitenkin. Siksi koin menettäneeni jotakin, siksi koin surua.

Nautin kaikesta. Kaikki tapahtuu luonnostaan ilman pakkoa tai pyrkimystä. Mitä tietoisempi olen, sitä enemmän opin, sitä enemmän elän tässä ja nyt. Kuinka kiehtovaa ja mielenkiintoista elämä onkaan!

2 kommenttia:

The Kin'Xp kirjoitti...

Nice pages!
we like your blogging style and we want to advice your blog.
If you want us to link your blog in our site,
put us in your blogroll and

1.send us your site/blog address;
2.send us a representative image of your blog (if you have one);
3.send us a detailed description of your site.

we would be honored to advice your blog on our blog!

anyway, keep on with your great work!


ilinkyoursite staff
"I link your site"

JL kirjoitti...

Koin nämä kertomasi tapaukset hyvin mielenkiintoisina. Toisaalta jokaisella tarinalla on aina useampi puoli ja näkökulma. Ymmärrän tavallaan mitä ajat takaa, enkä epäile ollenkaan, ettetkö kokisi tilanteita niin kuin koet, jolloin se on sinun osaltasi totta.

Samalla kyseenalaistan voiko esimerkiksi toimimattoman kommunikaatiotan tapahtuessa syyttää siitä toisen egoa. Jos henkilö katselee maailmaa ego-idean läpi, voi varmasti helposti tapahtua, että kun ihmiset kohtaavat ja epäonnistuvat kommunikaatiossa, niin molemmat ovat sitä mieltä, että toisella on voimakas ego, mikä aiheutti ongelman. Samalla tämä on molemmin puolin vain kuvakulmasta johtuvaa. Toista ihmistä on varsin vaikeaa ymmärtää täysin, jollei voi vaihtaa kehomieltä ja perspektiiviä tämän kanssa ja katsella maailmaa toisen silmin.

Varmasti aina tulee olemaan ihmisiä, jotka näkevät asiat eri tavalla kuin minä tai sinä - johtuen jo pelkästä perspektiivierosta. Mutta jos jollakin on erilainen tapa kokea maailmaa, erilaisia näkemyksiä tai mitä vaan, niin voiko sitä kutsua egoksi? Sama asia, jos joku ei viihdy seurassasi, niin voiko siitä syyttää voimakasta egoa? Ehkä nämä henkilöt ovat vain oma itsensä ja toimivat oman elämäntiensä mukaan ja sen edellyttämällä tavalla? Vaikka sitä olisikin vaikea ymmärtää, että miksi he tekevät, mitä tekevät.

Ihmettelen edelleen, mikä antaa sinulle oikeuden määritellä toisten ihmisten kohdalta, mikä on toimimista harmoniassa maailmankaikkeuden kanssa, ja mikä on egoa?

Oma kokemukseni on, että henkilöiden ja maailmankaikkeuden toimintaa on hyvin vaikea täysin ymmärtää, koska oma yksilöllinen perspektiivi ei ole kaikenkattava, vaikka ymmärtäisinkin kaiken ykseysluonteen omassa itsessäni.