maanantai 16. helmikuuta 2009

Henkillökohtaista


Olen saanut eri tahoilta palautetta: Ihmiset kaipaavat henkilökohtaisempaa otetta.

Toivottavasti huomio ei kuitenkaan siirry kovin kauaksi oleellisesta: oivaltamisesta.

On hyvä muistaa että on kysymys vain erään ihmisen kokemuksista.

Toivottavasti havaintoihini tutustumien auttaa huomaamaan kuinka monella tavalla voi elää maailmankaikkeudessa.

Ymmärrän täysin, että täydellinen epäusko on mahdollista jos itsellä ei ole vastaavia kokemuksia. Otan siis tietoisen riskin.

Muistan kuinka matkustin mummoni kanssa bussilla sukulaisperheeseen vierailulle. En osaa tarkkaan sanoa minkä ikäinen silloin olin, hyvin nuori kuitenkin. Muistikuvassani katselen bussin ikkunasta. Näen naisen taluttavan koiraansa. Jokin näkemässäni ihmetyttää ja kiinnittää huomioni. Minulla on tunne, että nainen on kuollut joskus paljon aikaisemmin. Kysyn mummoltani, näkeekö hän saman kuin minä Saan kieltävän vastauksen. Vastaus hämmentää minua. Tuntuu oudolta, että olen nähnyt jotakin mitä mummoni ei ole havainnut. Pohdin, olenko jollakin tavalla outo ja erikoinen. Ehkä minussa on jotakin vikaa.

Kun ajatukseni hiljenivät, aloin nähdä ihmisten energioita kuvina ja tapahtumina. Saatan nähdä myös heidän kuolleita läheisiään. Ehkä siksi tuo yllä oleva välähdys pulpahti mieleeni. Kuinka paljon me voimme luottaa varhaisimpiin muistoihin, muistoihin joita emme enää voi tarkistaa. Sanotaan, että muistikuvamme muuntuvat. Muistamme sen minkä haluamme. Tuoreetkin todistajalausunnot poikkeavat useimmiten toisistaan. Sisarukset muistavat lapsuuden tapahtumat jokainen omalla tavallaan. Nykyhetki on ainoa mikä on. Kaikki muu on harhaa.

Ehkä käsityksemme todellisuudesta on pikkuhiljaa muuttumassa. Ehkä uskallamme vähitellen luopua vanhoista käsitysmalleistamme. Ehkä emme enää tarvitse auktoriteetteja kertomaan mikä on mahdollista ja mikä ei.

4 kommenttia:

Uuna kirjoitti...

Sinulla on hienoja runoja Runo & Kuva -blogissa, mutta sinne ei pääse kommentoimaan. Runotorstain kommenteissa on muiltakin sama huomio. Blogissa on kirjainvarmistus päällä, mutta silti kirjaimia ei tule.
Pystytkö tekemään asialle jotain?

maailmankaikkeuden pikku apulainen kirjoitti...

Olen pahoillani mutta en todellakaan tiedä mistä ongelma johtuu. Asetukset ovat molemmissa blogeissa samanlaisia. Toivottavasti asia korjaantuu. Kiitos tiedosta ja kommentista!

JL kirjoitti...

Kiitos, että henkilökohtaisesta kirjoituksestasi =)

Mielestäni kommunikaatiossa on aina kyse vain “erään ihmisen” perspektiivistä. Sanoit ottavasi “tietoisen riskin”, koska ihmisten epäusko on mahdollista. Itse en epäile yhtään, ettetkö kokisi kuten kerroit tai ettetkö vähintäänkin haluaisi yrittää kertoa sillä jotakin.

Kerroit muiston lapsuudestasi ja sen jälkeen jälleen yleisempiä ajatuksiasi. Puhut paljon oivaltamisesta ja hetkessä elämisestä. Onko tämä jotain, minkä eteen ponnistelet tai mitä yrität saavuttaa? Vai onko se jotain mitä elät jatkuvasti luonnollisella tavalla? Onko se hetkellisiä välähdyksiä? Vai jatkuva katkeamaton “flow”?

Millaista on arkipäiväsi? Teetkö töitä tai opiskeletko? Onko sinulla perhettä? Täytyykö sinun suunnitella, huolehtia? Murehditko asioita? Loukkaannutko, pahoitatko mieltäsi? Ahdistaako sinua se, että suurimmalla osalla kulttuuristamme on hyvin erilaiset arvot kuin sinulla? Kuinka kohtaat maailman tuskan, surun ja epätoivon... sodat ja kurjuuden? Tunnetko tuomitsevasi maailmaa, vai onko aivan kaikki OK?

Nykyhetkestä puhuessasi, sanoit “Kaikki muu on harhaa.” Mitä tarkoitat “kaikella muulla”? Eräässä aikaisemmassa blogipostissa kirjoitit: “Totuus on täydellinen. Täydellinen sisältää kaiken.” Onko mielestäsi osa kaikesta totuutta ja osa harhaa?

maailmankaikkeuden pikku apulainen kirjoitti...

Kiitos kommenteista ja kysymyksistä! Niistä on ollut paljon apua. Vastaan sinulle blogin puolella kunhan ehdin.