sunnuntai 30. elokuuta 2009

Muutama vastaus Jakille


”Itselläni on kokemus, jossa myös ajattelu, tunteet ja persoonallisuus ovat luonnollinen osa samaa suurta kokonaisuutta ja ykseyttä, eivätkä mitenkään siitä erillään. Kuinka sinä näkisit tälläisen kokemuksen?”

Jokainen elää kokemuksiensa luomassa maailmankaikkeudessaan. Aikaisemmin koettu vaikuttaa siihen millainen on tietoisuutemme, kuinka koemme nykyhetken.

Olet kokenut selvästikin jotakin mielestäsi merkittävää ja oleellista. Kuvaamasi perusteella en kykene tarkemmin ymmärtämään millainen kokemuksesi on ollut. Ymmärrän jotenkin rivien välistä, että pidät ajattelua luonnollisena osana kokonaisuutta ja tuskin haluat siitä luopua. Luonnollisuudella tarkoitat ehkä toimimista ilman pakotteita tavalla joka on sinulle luontainen tai sitten sinulla on jokin käsitys luonnollisuudesta johon suhteutat kokemuksesi, en tiedä. Jos haluat, voit kertoa asiasta enemmän.

Jokaisella on oma tiensä. Havaitsin, että ajattelulla pääsen tiettyyn pisteeseen mutta en pidemmälle. Olen aikaisemmin kirjoittanut paljon ajatteluun ja egoon liittyvää. Minulla ei ole nyt mitään uutta sanottavaa aiheesta. Kerron myöhemmin lisää käytännön kokemuksistani. Löydän silloin toivottavasti uusia näkökulmia ajatteluun, egoon, nykyhetkessä elämiseen, oivaltamiseen, suoraan kokemiseen, ykseyteen, tietoisuuden ja todellisuuden väliseen suhteeseen jne.

”Sanoit, että tietoisuutesi lepää tässä hetkessä. Itse olen kokenut, että ajatukset ja tunteetkin tapahtuvat tässä hetkessä. Mitä mieltä olet sellaisesta kokemuksesta?”

Kaikki tapahtuu tässä ja nyt. Kysymys on siis siitä, kuinka koemme tämän hetken ja mikä on ajattelun osuus kokonaisuudessa tapahtuvassa prosessissa. On kiinnostavaa kuinka ajattelu vaikuttaa kokemiseen, tunteisiimme, toimintaamme, tietoisuuteemme, luovuuteemme, intuitioon… On mielenkiintoista tutkia onko ajattelu, sisäinen dialogi ainoa tapa ymmärtää sitä mitä nimitämme todellisuudeksi, onko ainoa mahdollisuus kokea havaitsija ja havaitsemisen kohde erillisiksi toisistaan.

Ymmärrän hyvin kuinka vaikea on luopua kaikesta mitä olemme oppineet pitämään itsestään selvänä. Koko nykyinen kulttuurimme ja kasvatuksemme perustuu käsitteille ja määritelmille. Myös käsitys itsestä on valtava käsitejärjestelmäkasauma. Kysymys kuuluu, luotammeko siihen mitä ei voi määritellä, annammeko maailmankaikkeuden voimien vaikuttaa ilman esteitä. Toimimmeko harmoniassa kokonaisuuden kanssa vai omien käsitystemme ja määritelmiemme mukaisesti.

4 kommenttia:

Jakki kirjoitti...

Pyysit kertomaan enemmän siitä, miten koen ajatukset ja mitä tarkoitin niiden luonnollisuudella.

Sitä, miten koen voisi kuvata seuraavalla tavalla. Näen jotain, se menee ohi, jotain uutta tulee tilalle ja menee ohi ja niin edelleen. Samoin kuullessani, haistaessani, maistaessani, tuntiessani - jokin kokemus tulee, menee ohi, vaihtuu uuteen, joka taas menee ohi vaihtuen johonkin uuteen jne. Myöskin tunteideni kohdalla on näin ja samoin ajatuksien kohdalla - olivat ne ajatukset sitten kuvilla, kielellä, tuntemuksilla tai vain “maha-tunteella”. Kaikesta tästä muodostuu se kokonaisuus, kuinka koen elämää. Minulle mikään osa-alue siitä kokonaisuudesta ei ole sen parempi tai huonompi, enkä erityisemmin yritä päästä mistään niistä eroon. Ne kaikki tulevat ja menevät omassa rytmissään. Kaikki niistä kertovat minulle jotain maailmasta ja elämästä omalla tavallansa. Tätä kokonaisuutta tai elämää sitten “seuraan” samalla osallistuen intiimisti elämään, koska koen olevani osa sitä.

Persoonallisuudella tarkoitin sitä, mikä muuttuu hitaammin kuin aikaisemmin mainitsemani aistimukset. Siis koen tietynlaista kehoa, jolla on omat kehollisemmat ominaisuutensa ja siihen liittyvät mentaalimmat ominaisuudet - siis tietynlainen energia. Myös ne tietysti muuttuvat ja mitä ilmeisimmin tämä keho joskus kuolee. Joka tapauksessa tähän tapaan kokea on sidoksissa tietty perspektiivi, joka on aina tavallaan rajallinen ja jolla on oma energiansa, joka muuttuu useimmiten hitaasti. Vähän niinkuin symbolisesti, että silloin kun olen läsnä kehossani, niin “oma” nenä seuraa näkökentässä. Jos olen ulos kehosta, niin on kuitenkin se tietty perspektiivi, johon sisältyy juuri se silloinen kokemus eikä kaikkien lukemattomien muiden (esim. sinun) perspektiivit yhtä aikaa.

Kirjoitit, että ajattelulla pääset vain tiettyyn pisteeseen, mutta et pidemmälle.

Minä elän elämää sellaisena kuin se on ja koen sillä tavalla kuin koen. En yritä mihinkään pisteeseen tai pitemmälle. Olen vain läsnä siinä sellaisena kuin se on. Miten näet tälläisen tavan ja mikä on näkemyksesi aiemmin kuvaamastani kokemuksesta?

Puhuit myös sisäisestä dialogista. Onko mielestäsi olemassa myös ulkoinen dialogi? Onko olemassa erilaisia dialogeja, joista toinen on sinulle jotenkin parempi ja toinen on huonompi? Ovatko ne mielestäsi samaa kokonaisuutta?

Kysyit onko ainoa mahdollisuus kokea havaitsija ja havaitsemisen kohde erillisiksi toisistaan.

Miten näet sellaisen kokemuksen, että havaitsija ja havaitseminen ovat samalla kertaa sekä samaa kokonaisuutta että myös erillisiä?

marjaisa kirjoitti...

Mainitsit persoonan olevan käsitejärjestelmä. Jakki kommentissaan kertoo ettei kehossa näe omaa nenäänsä objektiivisemmin. Kyse lienee samaistumisesta itsen määritelmiin. Sekä myös itsen määrittelemiseen omaksi kehokseen, sen omaksumisesta omaksi persoonakseen. Tarvitseeko ollenkaan samaistua tämän elämän henkilöhistoriaan ruumiinmuotoineen tai siitä omaksutuin määritelmineen?

maailmankaikkeuden pikku apulainen kirjoitti...

Marjaisa

Sitoutuminen mihin tahansa käsitejärjestelmään muuntaa ja rajaa havaitsemista. Käsitys omasta kehosta on eräs suuri ja määritelmärypäs. Olemme jokainen enemmän, äärettömän paljon enemmän. Kun tulemme tietoiseksi voimavaroistamme, pelko kuolee ja kaikki muuttuu. Käytän vaihteeksi uskontojen tarjoamaa käsitejärjestelmää: Silloin löydämme oman jumaluutemme, luojan itsessämme.

Anonyymi kirjoitti...

jestas sentään..ja mie kun luulin että politiikka on kimuranttista *virn*