perjantai 10. heinäkuuta 2009


On monia teitä eikä koskaan voi tietää viekö yksikään niistä perille sillä kaikkihan on liikkeessä ja muutoksen tilassa. Ehkä mitään tietä ei edes ole olemassa. Kaikkea voi katsoa ilman määritelmiä ja kokea suoraan ja välittömästi. Mitä tämä suora näkeminen tarkoittaa? Se on avoimuutta, se on nykyhetkessä elämistä. Kaikki menneisyyden haamut, kaikki tulevaisuuden odotukset ovat silloin haihtuneet ilmaan, niitä ei tarvita, ne johtavat harhaan. Jos noudattaa aina valmiita ohjeita tai valmista käsikirjoitusta, ei koskaan voi elää tässä hetkessä.

Jokainen tarjoaa omaa menetelmäänsä, omaa tapaansa hahmottaa todellisuutta. Me olemme kuitenkin kaikki erilaisia, me näemme maailman omien kokemuksiemme lävitse. Siksi ei voi olla mitään valmista menetelmää joka ohjaisi tähän hetkeen, kokonaisuuden kokemiseen.

Turvallisuudentunne on sidoksissa myös geeneihimme. Jo pienissä lapsissa huomaa eroja. Toinen syöksyy suoraan toimintaan kun toinen taas seuraa mieluummin asioita sivusta ja katsoo kannattaako mukaan mennä vai ei. Molemmat toimintatavat ovat yhtä perusteltuja. Tilanteet vaihtelevat. Joskus sopii toinen malli, joskus toinen.

Kun luopuu, havaitsee kuinka tieto tulee muuta kuin loogista ajattelua käyttäen. Havainnointi tapahtuu koko olemuksella. Joskus tästä käytetään nimitystä kuudes aisti. Olen kirjoittanut tästä aiemminkin. Tätä ilmiötä on hyvin vaikea selittää, se on erittäin kokonaisvaltainen. Asiat tapahtuvat kun niitten antaa tapahtua.

Kun ei ole enää jäljellä kärsimättömyyttä, elää täysin nykyhetkessä. Kärsimättömyys liittyy odotuksiin, odotukset liittyvät epävarmuuteen. Epävarmuus liittyy luottamuksen puutteeseen. Luottamus syntyy kokemuksen kautta. Kaikki liittyy kaikkeen.

Mieli on mielenkiintoinen huijari. Se johtaa meitä johonkin jota se pitää tärkeänä ja merkityksellisenä. Mieli on aina rajoittunut, se toimii menneisyyden luomilla käsitteillä. Se soveltaa vanhaa tietoa uuteen tilanteeseen. Kuinka ongelman voisi ratkaista samalla menetelmällä joka on sen luonut. Me voimme oppia kuuntelemaan itseämme, viestejä jotka hukkuvat mielemme luoman hälyn alle, taakse ja sisälle, viestejä jotka eivät toistaiseksi saavuta tietoisuuttamme.

Tarvitaan uutta tapaa kokea kokonaisuus ja itsensä kokonaisuuden osana. On tarpeellista löytää yhteys joka on katkennut sivilisaation kehityksen myötä. Irrottautuminen luonnosta on merkinnyt irrottautumista omasta kokonaisuudestamme.

2 kommenttia:

cinderella kirjoitti...

Tuli mieleen näistä sun kirjoituksista, että tunnut ajattelevan aika vapaasti. Itse tykkään tosi paljon sun ajatusmaailmasta, ja ajattelen monista asioista hyvinkin samalla tavalla. Toisaalta kristinusko kummittelee vieläkin alitajunnassa vaatimuksineen ja rangaistuksineen.. Sen takia mua kiinnostaisikin tietää, että mitä kautta sä olet oppinut ajattelemaan näin. Onko sut kasvatettu joskus johonkin tiettyyn uskontoon vai oletko aina saanut tilaa ajatella vapaasti?

maailmankaikkeuden pikku apulainen kirjoitti...

Kiitos kommentistasi!
Lapsuudestani on niin kovin pitkä aika! Lapsuudenkotini oli ateistinen eikä siellä jumalasta puhuttu. Pidettiin itsestään selvänä ettei mitään Jumalaa ole ja sillä siisti. Koko aihe jäi siis käsittelemättä eikä vaikuttanut suoranaisesti elämääni. Sain kuitenkin osallistua uskonnon opetukseen alaluokilla. Minulla on aina ollut taipumus liittää oma olemiseni johonkin suurempaan. Lapsena rukoilin ja keskustelin Jumalan kanssa kun oli oikein vaikeaa. Tämän salasin ymmärrettävästi vanhemmiltani.

Vanhemmillani oli yleensä hyvin jyrkät mielipiteet. En muista että olisi ollut tilanteita jossa olisi vain pohdittu avoimesti eri mielipiteitä muodostamatta heti jotakin selkeää mielipidettä. Mitään asiaa ei yleensä jätetty avoimeksi. Olen kuitenkin huomannut että muistikuvat ovat hyvin muuttuvaisia eivätkä välttämättä vastaa ollenkaan todellisten tapahtumien kulkua.

Olin itse nuorempana äärimmäisen jyrkkä. Kaikki on silloin mustavalkoista. Se kai kuuluukin nuoruuteen. Jossakin vaiheessa pidin itseäni ateistina. Elämä on paras opettaja. Kasvuni on tapahtunut pitkälti kriisien kautta. Vähitellen olen huomannut, että samaan asiaan voi olla hyvinkin erilaisia näkökulmia.

Se miten ja mitä näemme ja koemme, liittyy aikaisempiin elämänvaiheisiimme. Mitä useammasta kohdasta saman asian kykenee ja joutuu näkemään, sen mielenkiintoisempaa ja kiehtovampaa. Havaitsija ja havaittu liittyvät erottamattomasti toisiinsa. Kaikenlainen erottelu, luokittelu ja määrittely useimmiten vain hankaloittavat ja sotkevat puhdasta kokemista ja nykyhetkessä elämistä. Määritelmiä tietysti tarvitaan kommunikaatiossa ainakin toistaiseksi.